sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Sunnuntai-illan kaverimaasto

Sunnuntaina lähdettiin maastoon vasta illasta. Meni kelienkin puolesta hyvin kun päivällä ja vielä lähtiessä tuli kuurosateita. Samalla sateet pehmensivät teitä mukavasti. Lähdettiin kahdeksan paikkeilla ja saatiin ihan kuiva ja jopa osin aurinkoinen reissu. Ötököitä oli, muttei tolkuttomasti. Lämmintä parinkymmenen paikkeilla.

Riimu oli laitumella hiertänyt Hempan poskipäät auki, joten nyin turpahihnan pois. Enkä huomannut sen puuttumista mistään.

Hemppa keulille, kaveri Akun kyytiin keskelle ja Kaisa ja Vake pitämään perää.

Ensimmäisellä ravipätkällä (pehmenneellä) tiellä Hemppa tuntui taas huonolta. Ei heijannut päätä ja taakse näytti kuulemma ihan normaalilta mutta ravi ei tuntunut normaalilta vaan väärältä. Kevennyksen vaihto ei auttanut. Onneksi vertyi siitä muutamassa minuutissa normaalimmaksi ja paluumatkalla en huomannut enää mitään poikkeavaa. Liikennettä oli tänään runsaasti. Eli ohi ajavia autoja ja pari motskaria. Onneksi hepat eivät niistä välittäneet, vaikka yksi suhasi aika lujaa ja aika läheltä.

Mentiin peruslenkki kuntoradalle ja lammelle. Nyt Hemppa vähän empi radan ylitystä, joten suokki ehti rinnalle ja perässä mentiin empimättä. Kuntorata oli pehmennyt oikein hyväksi ja spurttailtiin siinä vähän intervallityyppisesti koska kavereilta ei oikein irronnut. Huiput 44 km/h. Tien yli mennen vesilätäkön Hemppa luikahti lähes puskan kautta ohi.

Lampeen meni myös hieman empien mutta kavereiden vanavedessä hyvin. Seisoi tyytyväisenä vesi lähes satulavyöhön asti aloillaan eikä hötkyillyt mihinkään.

Paluumatka aloitettiin jyrkällä ylämäellä. Hyvin kapusivat siitä. Sitten samanlaiset spurtit takaisin kuntoradalla. Nyt päätin että sihdataan keskelle lätäkköä ja kokosin laukkaa. Hemppa loikkasikin siitä sitten yli. Hah.

Kankailla otettiin vielä kaikki askellajit muttei kiihdytelty. Loppumatkasta loikittiin vielä minimaastoesteiden yli. Nyt osui askeleetkin hyvin.

Puolentoista tunnin reissu ja rennolla hevosella takaisin tallille. Kaikki taisivat tykätä.

Ongelmia:
tuntui taas alkuun ravissa huonolta
vesilätäkön ylitys laukassa
jonkin verran paarmoja

Parannusta:
ei välittänyt autoista vaikka menivät lujaa ja läheltä
laukassa ihana säädeltävyys
ihanan perustolkku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora