maanantai 2. heinäkuuta 2018

Lisäestetunti riemukasta ja vauhdikasta menoa

Maanantaina päästiin illalla vielä nelisteen hyppäämään. Naapureita ei tarvinnut hirveästi houkutella. Ratsukseni toivoin Myytä ja se olikin heti ensimmäisenä tyrkyllä. Loistavaa! Taas sain varustamiseen apua kun katsoimme ruokailun jälkeen aamukoulutunnin videoita. Ei se niin pahalta näyttänyt kuin tuntui. Kaipaisin selkäni joustamaan alempaa ja nyrkit lähemmäs toisiaan.

Myy oli tallissa ihanan kiltti. Pihalla ötökät vähän häiritsivät sitäkin. Alkutunti verkkailtiin aika rauhassa hakien ratsuihin tuntumaa, oli kiva. Sitten tehtiin isolla kahdeksikolla ympyröitä ja myöhemmin pyydettiin ratsuja myös malttamaan päädyissä. Myy ei ollut kovin taipuisa eikä rento. Reipas ja kuuliainen kuitenkin.

Puolessa välissä kysyttiin että onko selvillä että tämä on estetunti. Äkkiä suunnitelmiin muutos ja esteet kasaan. Hypittiin muutamaa yksittäisinä ja sitten radanpätkiä. Lopuksi korkeus oli 80 cm.

Myy ei aikonut missään välissä kieltää. Paikat oli välillä lähellä, välillä kaukana mutta kuunteli hyvin. Vähän innostui ja välillä meni aika lujaa. Oli kivaa!

Ongelmia:
kiihdyttely
pieni kiemurointi

Parannusta:
loppuverkassa vähän rentoutui
hyppäsi kaiken empimättä
hoiti myötälaukat itse

Videotodisteita:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora