perjantai 6. heinäkuuta 2018

Pieni ratsu maneesiin

Jossain vaiheessa junnuhepat putosivat tunneille tyrkyteltävistä pois. Niitä saa kuulemma erikseen pyytämällä. Lili jäi testaamatta (ei näyttänyt kovin houkuttelevalta vaan hitaalta) mutta leiriavustajat liikuttivat Ronia ja se näytti kivalta. Siispä pyysin koulutunnille Ronin. Tämäkin vasta 5 v mutta kuulemma paljon Robinia raaempi.

Lällyn kentän takia mentiin maneesiin. 6 ratsukkoa eli oli vähän ahdasta. Humma näytti hoitaessa ponikokoiselta muttei tuntunut selästä liian pieneltä. Kivan yritteliäs.

Posekuvat tunnin jälkeen pihalla.
©Likka

Alkutunnin tuntui että Roni meni ihan omaa vauhtiaan. Välillä hitaasti, välillä reippaasti. Tällä tunnilla sai mennä pikemminkin liian hitaasti. Haettiin tasapainoista menoa. En muista enää kovin tarkkaan mitä tehtiin. Ei ehkä mitään kovin ihmeellisiä. Pääty-ympyröitä ainakin.

Parinkymmenen minuutin jälkeen hepo tuntui väsähtävän ja nyki päätään. Itse olisin ehkä antanut vähän tiheämmin lepotaukoja. Harjoitusravilta pyrin säästämään ja kevensin aika paljon. Laukat nosti kulmista hyvin, suoralta ei. Pian lakkasin edes yrittämästä muualla kuin kulmissa. Laukka oli reipasta nuoren hevosen laukkaa ja pudotti sen herkästi pois jos oli kavereiden häntiä edessä. Saatiin kuitenkin lopulta tehtyä onnistuneesti ympyrät molempiin suuntiin. Oma vaatimustasoni oli tosiaan tämän kanssa vähän eri tasolla kuin yleensä.

Onhan se ihan soma.
©Likka

Taisi kulkea ihan nätisti käynnissä ja ravissa tuntumalla, ainakin ajoittain. Ei tyhmäillyt mitään omiaan vaan oli kiltti ja tasainen. Pohkeisiin olisi voinut alkutunnista reagoida paremmin mutta open mielestä ei menty liian hitaasti. Laukoista olin positiivisesti yllättynyt. Vähän pieni kooltaan mutta kehityskelpoinen oikein kivaksi.

Ongelmia:
oli vähän ahdasta
tuntui väsähtävän nopeasti

Parannusta:
kiltti poni
nosti laukat näppärästi
kuuliainen

Videotodisteita:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora