keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Puikulointia

Keskiviikkoillan tuplaheppailuun vaihtui ratsut. Toinen estetunti mutta tämä pienemmillä esteillä. Viirestä tosiaan haaveilin muttei ollut hyppyhommiin saatavilla. Valikoima ei ollut kovin inspiroiva. Lähdin sitten testaamaan uutta Liljaa vaikka olin haaveillut testikerran sen kanssa olevan koulutunti. 4 ratsukkoa.

Tämä tunti aloitettiin myös kouluratsastuksella. Lyhennettiin ja pidennettiin ensin käyntiä hartaasti. Vähän yritti mutkitella. Sitten ravissa sama. Vähän piti muistutella raipalla mutta ovelasti käytinkin esteraippaa kaulalle. Ei pukkeja. Ravissa tehtiin ympyrää puomin yli. Aika pitkään katseli puomia. Jalat kunnolla kiinni että päästiin sujuvasti yli. Katseen kanssa ero oli huomattava.

Laukka oli todella keinuvaa. Keinuheppalaukka. Etenemisen kanssa oli heikommin mutta kyllä se pikkuhiljaa heräsi. Oli ainakin rentona ja pyöreällä kaulalla. Toki liian pitkänä ja matalana. Mutta tässäkin puomin ylitys parani.

Hypyt aloitettiin ravissa. Puomi edessä ja ristikko perään. Ekalla kerralla ei löydetty laukkaa. Kun autoin raipalla niin laukkakin irtosi. Myöhemmin jopa myötäinen eli oikea. Sitten tultiin laukassakin. Vähän taisi katsella estettä. Lävistäjä ja pysty tultiin toisesta suunnasta kuin edellisellä tunnilla eli ensin (puoli)lävistäjä ja siitä päädyn kautta linjan ekalle. Alkuun vain ne 2. Myöhemmin koko linjakin eli okseri perään. Tämä tuli sujuvasti kolmella. Niitäkin piti vähän katsoa. Lävistäjäesteelle kiemurrettiinkin. Siinä oli vaikea löytää myötälaukkaa mutta irtosi sekin.

Lopuksi 5 hypyn rata. Yksittäinen pysty, lävistäjäeste ja linja ja lopuksi vielä eka toisesta suunnasta. Aiemmin nipumpaan saatu Lilja levähti pitkäksi kuikeloksi. Vähän meinasi kiemurtaa ja piti patistella että energia säilyy. Kaikesta kuitenkin päästiin yli. Kaarre ja sitä myöden paikka linjalle tuli niin huonosti että pelkäsin jo että mennään ohi. Päästiin kuitenkin yli mutta saatiin linja perään vielä sakkona. Väliin kaivattiin ympyrää mutta koska palikat oli kohdillaan niin tulin suoraan. Ihan ok meni.

Enempiä ei hypätty ja näinkin taisi mennä vähän yliaikaa. Tulin tyytyväiseksi kun oma vaatimustaso ei ollut kovin korkealla. Pysyttiin laukassa ja osuttiin esteille. Tammakin oli aika rentona. Kivempi tämä oli kuin Essi.

Ongelmia:
vähän pitkä ja löysä
kiemursi lähestymisissä
saattoi tuijottaa esteitä nenä pitkällä
muutamat väärät laukat

Parannusta:
ei pudotellut juuri raville vaikka laukka oli hidasta
kaikesta yli
myötälaukkojakin löytyi

Pätkiä meidän menostamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora