keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Candy työläänä esteillä

Keskiviikko aloitettiin estetunnilla. Valkkasin ratsuni kerrankin niin että se oli jo valmiina hommissa. Arvoin Rosan ja Candyn väliltä ja päädyin Candyyn lisämääreellä että voin hypätä Rosalla sitten myöhemmin tänään.

Ekalla tunnilla tamma meni kyllä yli mutta näytti vähän laiskalta. Me aloitettiin ensin hetki käynnissä ja tamman sai myötäämään. Ravissa jolkoteltiin ensin hetki vaikuttamatta, sitten ruvettiin asettamaan ja vaatimaan enemmän. Siinäkin Candy tuli ihan asialliseksi. Ope vaati myöhemmin ratsua vielä lyhyemmäksi. Tehtävänä tultiin toiselle sivulle raviavoa, toiselle laukkaa. Olihan siinä tekemistä. Hiki valui otsalta jo alkuverkan jälkeen.

Otettiinpa alkuverkassa vähän kinaakin tamman kanssa. Ei huvittanut käyttää takajalkoja ja komensin. Sitten hepo jäikin paikalleen pomppimaan. Lopulta peruutettiin yksi este kumoon mutta sain tamman pyynnöstä eteen. Sen jälkeen oli vähän parempi. Taipui ja oli parempi mutta edelleen ratsastettava.

Teemana tänään oli pituusesteet ja myötääminen. Aloitettiin lävistäjäokserilta. Siihen tultiin ihan ok mutta Candy vaati aina ympyrän alle että laukan sai käyntiin. Esteiden jälkeen löytyi aika hyvin myötälaukatkin. Keskityin ratsastamaan suoraan ja kulmiin huolella.

Sitten tultiin viuhkaa oikeassa kierroksessa. Ihan ok. Raippa käskettiin ottaa vasempaan käteen ja käyttää lavalle. Tätä jokunen kerta. Sitten väliin okseri tasaokserina.

Lopuksi tultiin trippeliä. Vaikka Candyn sai ympyrällä laukkaamaan hyvin oli ponnistukset aina löysiä. Paikat ei olleet ihan priimaa, pystyisin kyllä parempaankin. Myötäämisetkin oli vähän laidasta laitaan. Jalkoja alas hypyssä oli ohje. Este nousi pikkuhiljaa ja yli päästiin kyllä. Minä arvelin lähemmäksi metriä, muut puhui kasikympistä. Kuitenkin mukavuusalueella.

Loppuverkassa tamma oli ok mutta rupesi selvästi väsähtämään. Painui matalaksi ja raskaaksi. Kohottelin ylös mutta ei enää parantunut.

Candy oli ihan ok mutta Rosa on paljon kivempi.

Ongelmia:
vähän löysät hypyt
pientä kinailua

Parannusta:
kaikesta yli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora