torstai 16. heinäkuuta 2020

Jumppalinjaa

Torstain heppailut jäivät lopulta yhteen Ratsukankaan yksärin peruunnuttua ja siirryttyä. Onneksi oli kuitenkin estetunti illaksi sovittuna. ABC:n 80+ tunnille. Ratsukoita tunnille tuli 4 ja minä sain valmiiksi hommissa olleen Mustin, jolla menin täällä ekan tunnin talvella. Tuntikaverin vinkistä laitoin kannukset jalkaan.

Kasattiin suoralle linjalle jumppa. Esteet pystyinä ja jokaiselle tuli vain yksi puomi. Välit 3, 6, 6 ja 3 metriä.

Selkään noustessa huomasin että jalustinhihnat olivat nähneet parhaat päivänsä ja varsinkin vasen oli hyppyhommiin jo melko riski. Ei ollut kovin monella tikillä enää kiinni. Onneksi alkutunnista sain ehyemmät vaihdossa.

Verkat mentiin melko itsenäisesti. Ravia ja laukkaa molempiin suuntiin. Jotain ope kommentoi mutten kuullut tai tajunnut. Ravissa Musti ei kulkenut kovin kauniissa muodossa. Molemmissa laukoissa kulki perä sisällä ja yritin suoristaa. Vähän piti hoputella eteen mutta Anttiin verrattuna oli reipas. Laukassa oli rennommalla tuntumalla. Alkuverkassa suunta vaihdettiin pari kertaa ravipuomeilla. Meinasin tikahtua, joten alkuverkassa avasin turvaliivin vetskarin ja menin verkat loppuun liivi auki. Ei lepattanut.

Tunnin tehtävänä tultiin jumppalinjaa maneesilta metsää kohti vuorotellen eri suunnista. Alkuun alkupään esteet olivat pieniä ja viimeiset puomeina. Siitä sitten loppua kohti nousi. Ei mitään jättimäistä. 65 - 80 cm ehkä vikalla kierroksella.

Tänään olin sen verran nukuksissa että lopulta minäkin jäin vain aloilleni tönöttämään omaa vuoroa odotellessa.

Me ei juuri pudoteltu. Max 1 jos sitäkään. Alkuun oli vääriä laukkoja koska en ajatellut nostossa kumpaa kaivataan. Pääosin aivotoimintani riitti ravilähestymisessä ensimmäiseen ponnistukseen asti. Matkalla ehdin miettiä vain sitä että mikä laukka on ja pysytäänkö keskellä. Kaikki muu, esim. omasta asennosta unohtui täysin joka kerta. Vasta linjan jälkeen kulmassa aivotoiminta palasi. Osasin sentään ratsastaa huolellisesti suoraan. Ja lopulta tajusin kun oltiin myötälaukassa.

Tehtävän aikana ei tainnut pahemmin tulla kommentteja tai sitten en vain kuullut mitään. Tultiin ehkä nelisen kertaa molemmista suunnista. Eikä sitten sen kummempaa kuin loppuverkat. Odotin tältä tunnilta vähän enemmän.

Ongelmia:
jalustinhihnat olivat vaihtokunnossa
turvaliivin kanssa oli alkuverkassa kuuma
vääriä laukkoja
kuski oli vähän unessa
odotin tältä tunnilta vähän enemmän

Parannusta:
Musti meni kaikista helposti yli
ei ötököitä
kivan lämmintä

Videoista kiitos tuntia seuranneille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora