lauantai 18. heinäkuuta 2020

Iso esteruuna Äimiskän estetunnilla

Lauantaiaamu alkoi Äimiskän estetunnilla. Siellä oli tänään näemmä kolme estetuntia putkeen ja olin niistä keskimmäisellä. Lämmintä oli ihanasti +22°C jo mennessä kympin jälkeen.

Meidän tunnillemme tuli vain 5 ratsukkoa. Oltiin kentällä kuten haaveilinkin. Olisin halunnut kurkkia ensimmäistä tuntia mutta ajattelin laittaa ratsuni ensin kuntoon. Tänään jako toi alleni suuren (170+ cm) ruunikon Harrin. Olin taas hyvissä ajoin ennen puolta tallilla mutta humman etsiminen pihalta ja varusteiden kaivelu olivat lopulta aika hidasta puuhaa. Juuri eilen kehuin kavereille miten täällä on tavarat järjestyksessä. Nyt osa satulavöistä oli laitettu korjaukseen, joten meille ei löytynyt tarpeeksi pitkää panssaria. Lainattiin Kavalta tavallista vyötä, jotta päästiin kentälle ja sieltä saatiin Maijan panssarivyö lainaan.

Alkuverkat mentiin taas melko itsenäisesti. Herättelin Harria liikkeelle. Ravi ok, laukoissa vähän poikitti perää sisään. Eteni ihan ok. Lisävälineinä esteraippa. Kannukset oli kielletty ja tuskin olisin laittanut muutenkaan. Jalustimia olisin voinut vielä lyhentää mutten jaksanut laittaa kierteitä. Ei Harri onneksi selkään tuntunut mitenkään liian isolta tai laivalta. Toki tykkään vähän kompaktimmeista. Pohjille kuulin että Harri oli ollut eilen Tallinmäen kisoissa villinä.

Verkkahyppyjä tultiin radan poikki ristikkoa opea kohti. Parin ekan hypyn jälkeen Harri olisi halunnut loikkia vähän valtoimenaan mutta esitti omat vinkeensä niin pienesti ja kauniisti etten säikähtänyt yhtään. Vaihtoja kaivattiin ja kai jotakin tulikin. Jos ei tullut niin käsky oli vaihtaa askeleessa. Meille ristikkoa myös nostettiin ja lopulta ratsukin rupesi pysymään paremmin apujen välissä. Sillä aikaa kun muita höykytettiin niin suoristin ja väistin käynnissä. Asetukset olivat tiukassa mutta irtosivat aina hetkeksi.

Tultiin myös neljän laukan kaarevaa linjaa okserilta pystylle. Ekalla kerralla mekin tultiin viidellä. Menin heti perään uudestaan ja sen jälkeen tultiin aina neljällä. Välillä paremmin kaarella, välillä vähän luikertaen. Luikertaminen on kyllä Harrin kanssa väärä termi. Enemmän painoi päätä alas ja punki lapa edellä johonkin. Mutta maltillisesti. Ope kertoi että on hypännyt miehellä 125-luokkia ja käski ajatella että ratsastaisin kuin mies.

Taidettiin lopuksi saada tulla tämäkin vähän isompana.

Sitten hypättiin 9 esteen rata. Me jäätiin viimeksiksi ja saatiin viimeksi kaipaamani isommat esteet. Korkeus oli jotain 70 - 80 cm meille. 80 cm pysty näytti pieneltä mutta luultavasti sitä pienempi okseri näytti isommalta.

Jossakin välissä estettä lähestyessä vetäisin ötökän henkeen. Ennen kuin olin ehtinyt huomata niin olin jo nielaissut sen. Yh. Myöhemmin toinen tuli silmään mutta vain pienellä osumalla.

Pohjille saatiin tulla kaareva linja vielä vähän pienempänä. Ei kovin hyvä, joten vielä sakkokierros. Sitten liikkeelle. Ei mitään suurempia ongelmia ja mentiin yhdessä esteistä yli. Pääosin sain aktiivisuuden pysymään ja keulankin ylhäällä. Reitit ok mutta tasainen sulavuus uupui. Vikalle linjalle ope käski tekemään laajan tien tms. Otin tuon vähän liian kirjaimellisesti ja koukattiin jopa vähän linjan ulkopuolelta. Taas sakko heti perään ja nyt parempi reitti. Ahtaat 4.

Pudotettiin ainakin sakkokierroksen ensimmänen. En muista oliko muutakin. Harri ei ainakaan kopinoista ottanut yhtään itseensä.

Loppuraveissa ratsu kulki paremmin ryhdikkäänä ja sitä myötä myös tasaisella tuntumalla kaula kaarella. Tästä olisi ollut kiva saada jotakin kommenttia. Ravasin tovin ja sitten luovutin ratsun seuraavalle kuskille.

Kun muut tallilaiset tunnin jälkeen kysyivät että kenestä ratsustani olen tähän asti tykännyt eniten niin vastaus oli helppo: Lissusta! Mutta yllättävän kivoja ruunatkin ovat olleet!

Ongelmia:
vetäisin ötökän henkeen ja nielasin
toinen ötökkä lensi silmään
alkuun vähän poukkoileva ratsu
tällä tunnilla muut jahkailivat enemmän kuin viimeksi
tottelin ohjeita vähän turhankin tarkkaan

Parannusta:
ei pelottanut
saatiin hypätä vähän isompia
kiva tunti
ihanan lämmintä

Hasna videoi ratamme:


Harri myytiin jokunen viikko tämän jälkeen ja tämä jäi ainoaksi kerrakseni Harrilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora