tiistai 2. maaliskuuta 2021

Kavalettilinjaa suoraan ja kiemuralla

 Tiistaina oli puomipäivä ja taas yllätysratsu: Helena. Kiva päästä sen kyytiin pitkästä aikaa. Olipa humma vielä valmiina edellisellä koulutunnillakin. En jaksanut vaihtaa satulaa. Suussa Helenalla oli nivelpelham deltalla eli vain yksillä ohjilla. Pihalla nollakeli ja tunnilla taisi olla 5 ratsukkoa.

Maneesissa oli ovipäädyn valot pimeänä ja aika hämärää. Kavalettilinja kasattiin onneksi valoisammalle sivulle. Kavaletteja taisi olla 6 (vai 5?) ja joka välissä oli lisäksi pehmopuomi.

Alkuverkassa Helena oli todella pystypäinen ja kropastaan jännittynyt. En juuri saanut myötäämään taivutusten perässä. Käyntiä, ravia ja laukka oikeaan kierrokseen. Eteni laukassa reippaasti ja kyydissä oli turvallinen olo. Pääsin koulusatulassa hyvin kevyeen istuntaan.

Aloitettiin tulemalla tehtävälinjaa ravissa kiemuralla eli puomeja vinoylityksillä. Vähän samaan tapaan kuin uusimmassa Hippoksessa (1/2021) oli juttua. Tosin ei vaihdettu matkalla suuntaa.


Puomien vinoylitustä.
©Hippos-lehti

Aloitettiin vasemmassa kierroksessa. Ravissa tultiin joka toisen kovan puomi yli eli yksi kierrettiin välissä aina ulkokautta ohi. Helena ohjautui yllättävän hyvin. Ope kaipasi vähän hitaampaa menoa. Ei tuntunut siltä että oltaisiin kaahailtu.

Seuraavaksi tultiin koko linja ravilla suoraan. Ensin väleihin tuli muutama ylimääräinen askel, sitten päästiin puhtaasti. Sitten tuli taas parilla kierroksella ylimääräinen askel. Meni yllättävän kauan tajuta että tullaan liian hitaasti kun ensin kiemuratehtävällä oli pitänyt himmailla. Nyt tuntui siltä että vauhtia on jo valmiiksi vaikka kuinka. Ope taisi luottaa omaan ymmärryskykyyni vähän liikaa. Saatiin lopuksi kuitenkin vielä toinenkin puhdas suoritus.

Sitten tultiin laukassa. Kiemurat puomeilla, mutta nyt vain joka kolmannesta kovasta puomista yli eli vain kaksi puomin ylitystä. En ollut ihan varma miten Helena vaihtaa. Reilu viikko sitten selvisi että minä en oikein osaa. Silti meidät laitettiin vain tulemaan ilman sen suurempia briiffejä. Suhattiin menemään eikä saatu juuri kommentteja. Tai jos saatiin niin en niitä kuullut tai sisäistänyt. Raippamerkistä ope taisi jotakin puhua. Mentiin välillä vähän lujaa ja pelkäsin pari kertaa että kaadan hevosen kun yritin saada vaihtamaan tehtävän jälkeen voltilla enkä ohjista vetämällä. Aika pieni voltti onnistui väärässäkin laukassa.

Vaihtoja rupesi tulemaan kun rupesin keikuttelemaan omaa istuntaani puomeilla. Tiedä sitten kuinka hyvä juttu se oli. Parhaimmillaan taisi kerran tulla molemmat, yleensä lähinnä ensimmäinen vasemmasta oikeaan. Jälkimmäinen ehkä tuurilla kulmassa.

Toisella pitkällä sivulla sai ylittää yksinäisen lötköpötkön. Laukattiin se yleensä yli lähes puomia huomaamatta eli saattoi jäädä melkein miten vain jalkojen väliin. Laukkapätkästä tuli todella pitkä kun pysyttiin jatkuvasti laukassa.

Saatiin hetken lepohetki kun puomit nostettiin kavaleteiksi. Nyt tultiin suoraan. Ensimmäisellä kerralla keilattiin useampi mutta sen jälkeen himmailin linjalla tarpeeksi ja Hellu nosti jalkansa. Nollasta yhteen pudotusta loppukerroilla. Istu lähemmäs satulaa, taisi olla ohje kuskille.

Oikeassa kierroksessa aloitettiin laukassa kiemuroilla. Nyt kavalettikorkeudella. Ihan ensimmäisestä kavaletista luiskahdettiin ohi mutta lopuista päästiin yli. Vaihtoja tuntui tulevan huonommin tähän suuntaan ja yrityksistäni Helena lähinnä kiihtyi. Tehtävän jälkeen mentiin monesti aika haipakkaa. Mutta kivasti hepan sai aina myös takaisin kuulolle.

Olisin taas kaivannut opelta paljon enemmän ohjeita. Lähinnä vaan tultiin ja suhailtiin. Ope meinasi lopettaa tehtävämme aika huonoon kertaan. Sain onneksi puhuttua meille vielä yhden kierroksen. Olikohan tämä vasta neljäs vai viides? Aika paljon vähemmän tultiin tähän suuntaan. Ensimmäinen laukka vaihtui nyt hypyssä, toinen kulmassa. Eikä kiihtynyt yhtään niin pahasti. Kannatti tulla vielä kerta.

Tultiin vielä suora linja muutaman kerran. En muista tehtiinkö nyt yhtään nollasuoritusta. Mutta ei taidettu pudottaa kuin yksi per kierros. Ope kaipasi pidätettä paremmin keskelle tehtävää. Itse koin tekeväni täsmälleen samanlaisen pidätteen joka väliin. Sitä en tiedä miksi ne menivät loppua kohti paremmin läpi. Mieluummin olisin ratsastanut tehtävän huomattavasti kevyemmällä kädellä ja rennommin. Mutta siten oltaisiin luultavasti saatu puomit suuhun. Sain kuitenkin korjattua pidätteen läpi viimeiselle kierrokselle.

Sekä odotellessa että loppuraveissa Helenan pää laski taas kovasti. Loppuverkkaan tuli mielestäni aika kivoja ja rentoja ravipätkiä. Eikä kovin pahaa etupainoisuutta tai kuolaimen alle nyökkimistä. Mitään kommentteja ei tullut.

Tuntui että olin tänään koko tunnin vähän hukassa enkä tiennyt meneekö hyvin vai huonosti. Olisin voinut ottaa aika paljon enemmänkin kommentteja menostamme.

Tunnin jälkeen Helenaa ei haitannut vaikka jäätiin hetkeksi yksin maneesiin. Hoidin pois pesupaikalla, sillä ei ollut mitään muutakaan vapaana. Seisoi ihanan hyvin aloillaan jalkojen pesun ja kylmäyksen. Sitten heppa omaan ulkokarsinaansa (ei ollut yhtään hikinen) ja pääsin kerrankin hyvissä ajoin kotia kohti. Ehkä 20 vaille lähdin tallin pihasta.

Ongelmia:
oikea nilkkani oli sittenkin vähän kipeä kevyessä istunnassa (montén takia)
olisin kaivannut enemmän kommentteja
vaihdot olivat haastavia
Helena kiihtyi tehtävillä
yksi ohimeno kavaletista
jonkin verran pudotuksia

Parannusta:
selässä oli oikein turvallinen olo
missään vaiheessa humma ei tuntunut lähtevän käsistä
saatiin osa vaihdoista tehtyä
ei pudotettu suorilla linjoilla läheskään kaikkea
loppuraveissa rentoutui pätkittäin
Helena on tosi symppis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora