sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Neljäs kerta kavalettilinjalla vähän erilaisilla kuviolla

 Sunnuntaina ei ollut Turkan kisatiimin treenejä, joten suuntasin Äimiskälle. Päädyin puomitunnille, koska halusin pitkästä aikaa kolmosopen oppiin. Yön satoi taas lunta, iltapäivästä vain tuuli. -5°C.

Toiveeni toteutui ja sain jatkaa Senjalla. Harjatessa liikkui sen verran että tönäisi minua ohimennen takapuolellaan. Ei sattunut, muttei vihjaa siihen että kunnioittaisi tilaani kovin hyvin.

Sen sijaan yllätti että tehtävänä oli sama tuttu suora linja kavaleteista ja lötköistä. Nyt näin ratapiirroksenkin ja välit olivat tosiaan 3 metriä. Kavaletteja oli merkattu vain 5 tänään. Oikaistiin sen verran että vain toiseen päähän tuli estetolpat, muuten kavalettipalikat.

Alkuverkassa piti taivutella. Senja ei olisi halunnut. Ope vaati taipumaan. Osa ohjeista oli aikamoista pikkuviilausta mutta hyvä niin. Kuskin oikea jalka halusi olla taas kippuralla. Pitkille sivuille tehtiin avoja. Tai siis yritettiin. Pari kertaa Senja vähän katseli ovea. Mielestäni ovesta tehtiin ihan tarpeeton mörkö kun ope puhui toistuvasti tuijottelusta. Lopulta tokaisin vastaan että ei tuijottele. Ope vastasi että jähmettyy, ja se oli paljon kuvaavampi termi. Ei saa siis jähmettyä.

Kiemurtelutehtävä tultiinkin tänään pykälää tiukemmin kuin alkuviikosta. Ei ylitetty tavallisia puomeja vaan lötköt. Ja jokainen niistä. Osuttiin puomeille mutta Senja ravisteli päätään kun oli hankalaa. Liian lujaa ei tosiaan voinut tulla. Toistoilla onneksi lähti paranemaan. Istuin ravin alas, koska en ehtinyt ajatella keventämistä. Muutenkin tuntui helpommalta.


Oma tulkintani päivän tehtävästä.
Ravissa kiemurreltiin pykälää tiukemmin.
Katsomo on kuvassa oikealla.

Muualla piti ottaa laukkapätkiä. Laukassa Senja oli aika kiva ja sain lavat paremmin vahdittua. Taipuminenkin parani.

Laukassa ei tultukaan kiemuroita, suoraan vaan. Tämä sujui meiltä tänään oikein kivasti molempiin suuntiin. Ensin siis vain puomeina. Joku stiplu taisi tulla mutta korjasin todella nopeasti. Eikä valuttu juurikaan seinälle.

Sitten vaihdettiin suunta ja tultiin ravikiemurat toisestakin suunnasta. Päänheiluttelu lakkasi ja rupesi tulemaan ihan kelpoa. Kerran ehkä vähän livahdettiin yhdestä puomista ohi mutta muuten kuviokin oli suunnilleen mitä piti. Ravi rauhoittui ja rentoutui, oli enemmän aikaa toimia.

Laukassa tultiin taas puomeina suoraan. Hitusen reippaasti mutta kuitenkin täsmällisesti ja tasaisesti.

Muualla en tänään tehnyt vaihtoja koska niitä ei vaadittu tehtävälläkään. Jokunen väistö uralta sisään ja ympyröitä.

Tuntia oli mennyt melko pitkälle kun puomit nousivat kavaleteiksi. Joku kopsaus taisi tulla muttei ehkä pudotettu mitään. Ensin oikea, lopuksi vielä vasen kierros. Ei juuri korjattavaa, lähinnä kehuja. Mainiota!

Loppuverkassa ei päästy yhtä priimaan kuin eilen. Ei se silti huonokaan ollut. Ei tuijotteluja. Olisin voinut ravata pidempäänkin mutta Senja piti luovuttaa seuraavalle kuskille.

Ongelmia:
oikea kantapääni halusi nousta
Senja ei ollut alkuverkassa kovin halukas taipumaan

Parannusta:
osuttiin ravikiemuralla puomeille alusta asti
tiukasta ravikiemurasta tuli lopulta aika hyvä
laukassa suoraan todella kivasti molempiin suuntiin

Hasna videoi vähän lopputuntiamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora