tiistai 23. maaliskuuta 2021

Vaihto joka esteellä

 Tiistaina tallille ajaessa ei ollut pimeää vaan hämärää vaikka kello oli jo yli 19. Piti tarkistaa monesti olenko menossa oikeaan aikaan paikalle. Keli oli muutaman plusasteen myötä muuttunut talvesta selvästi kevääksi ja oli ihan eri näköistä.

Luvassa oli esteitä ja sain Senjan. Ope oli saanut katsottua lampaankarvapadin satulan alta ja vinouden syy selvisi: se oli jostakin syystä topattu aivan toispuoleiseksi. Nyt se oli suoristettu eikä satulakaan enää valunut vinoon. Iltapäivästä humma oli käynyt koulutunnilla.

Maneesissa aloitettiin esteiden kasaamisella. 5 estettä: neljä pystyä ja okseri. Puomiesteitä ja lötköpötköt maalinjoiksi. Tunnille tuli 6 ratsukkoa.

Alkuverkassa Senjan kieli oli taas ulkona. Mietin että kieli rupesi ehkä näkymään taas vinon satulan kanssa samoihin aikoihin. Jospa se siitä taas pian katoaisi. Alkuverkat olivat ripeähköt, askellajit läpi molempiin suuntiin. Vaihto tuli lennosta.

Hypyt aloitettiin ristikolle radan poikki vinolähestymisillä. Senja lukitsi esteen hyvin eikä kiemurrellut. Oikealle laukat vaihtuivat hyvin, vasemmalle huonommin. Lopuksi tuli pari sakkokierrosta vasempaan. Nyt tuli hyviä täsmäohjeita korjauskierroksille. Vasen lapa ylös, väistätä uralle. Yleensä kohottelin vain oikeaa lapaa. Lopulta löytyi toinenkin vaihto. Kertaalleen hypättiin ovea kohti epäsynkassa kun Senja ottikin vielä yhden askeleen. En ole varma kumpi katseli enemmän kulmaan.

Tunnissa oli vähän samaa kuin edellisissä vinohyppyestetunneissa Kaapon ja Helenan kanssa. Seuraavatkin esteet olivat aika samoin sijoitettu kuin silloin. Nyt vain hypättiin lähestyen pitkää sivua pitkin ja siitä kaarrettiin uran sisään esteelle. Heti esteen jälkeen piti kääntää vastakaartomaisesti mahdollisimman nopeasti takaisin uralle. Tötterön ympäri kuitenkin. Hypyssä vaihtaa siis laukka ja uralla karauttaa vähän eteen.

Vasemmat laukkamme vaihtuivat vielä tässäkin aika kehnosti. Yllättävää. Vasta kun tein reitin vähän linjasta ohi niin vaihto löytyi. Toiseen suuntaan esteenä oli ristikko-okseri. Vaihdot menivät näppärämmin, käännökset tasapainoisemmin (pääsin helposti suoristamaan jo uran sisäpuolelle eli toivottua pienemmällä kaarteella) ja karautuksista lähti hyvin eteen. Kunhan muistin pyytää. Hankalampaa oli saada sitten sukkelasti takaisin kiinni.

Sitten tultiin 7 hypyn rata. Ovelasti siten, että joka hypystä vaihtui laukka ja esteet tulivat aika ripeästi peräkkäin. Hypättiin jälkimmäisessä kolmen porukassa, estekorkeutena 80 cm.

Ennen omaa vuoroa herättelin Senjaa pari kierrosta laukassa ja suhauttelin vaihtoja menemään. Vaihtoi kaikki ihan todella näppärästi. Ensin vähän kahdeksikolla, sitten keskilinjalle loiva kiemura ja ehti hyvin vaihtaa ees ja taas. Suorilla vaihtoja ei ehditty testata kun sai jo tulla. Kyselin että mennäänkö liian lujaa. Oli kuulemma vähän hilkulla mutta moottoria ei tarvi sammuttaa yhtään vaan säilyttää sama aktiivisuus. Nenä ylös.

Kasikympin esteet näyttivät alkutunnin pikkuesteiden jälkeen isoilta, varsinkin kun välipuomit puuttuivat. Sinne kuitenkin mentiin rohkeasti kohti ja ratsastin kaikki paikat. Tunnustan etten muistanut hirveästi miettiä myötälaukkoja. Aktiivinen laukka ja reitit suunnilleen kuntoon. Näppärästi sujuikin, Senja tosin vyöryi aavistuksen enkä saanut pidätteitä joka välissä ihan niin hyvin läpi kuin olisin halunnut. Okserin jälkeen oli pidempi lähestyminen viimeiselle pystylle. Ohje oli taas karauttaa pitkä sivu. Senja lähti hienosti eteen mutta tuli vähän heikommin takaisin. Istuin ja käänsin esteelle mutta laukka jäi vaihtumatta. Tultiin viimeinen sakkona uudestaan. Laukka vaihtui hyvin lennosta uuteen lähestymiseen.

Kun tultiin maltillisemmin esteelle niin ehdin valmistella ja suoristaa paremmin ja vaihtokin löytyi.

Loppuverkat tehtiin yksäripäädyssä. Senja vähän jännittyi oven luona mutta muuten oli kivasti sekä ryhdissä että rentona ja taipuisana.

Oli ihan todella kiva tunti ja tuntilaiset hyvällä mielellä. Kaikilla sujui sangen mukavasti ja tehtävät olivat kivoja.

Ongelmia:
kompasteli taas muutaman kerran, käynnissä etunen valahti alta
ei tullut kaikkia vaihtoja vasemmalle
retkahdin taas muutamassa hypyssä
vähän vyöryi radalla

Parannusta:
satula oli nyt suora
vaihtoi laukat sileällä todella hyvin
oikealle vaihdot esteillä
kääntyi näppärästi
ei tuijotellut ovelle tai katsomoon vaikka oli ihmisiä
kiva tunti ja kivat tehtävät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora