sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Nöpöravia ja taipuisampi Ponne estevalkassa

 Sunnuntaina ehdin käydä välissä kotona syömässä ja vaihtamassa vaatteet. Sitten oli aika suunnata vielä Turkalle estevalkkaan. Etukäteen selvisi että ollaan tänään ihanan pienellä kolmen porukalla. Mutta ohjelma selvisi vasta tallilla. Menomatkalla mittari näytti +2°C ja pelkäsin pahaa tilsakeliä.

Ponne löytyi tarhasta ja antoi hyvin kiinni. Varusteet löytyivät hyvin ja yksi katkennut hokki oli sukkelasti vaihdettu. Kerrankin kaviokoukut ja hokkiavaimet olivat tallessa.

Kenttä oli reunoilta sohjoisempi ja tajusin ihan itse olla menemättä reunoille. Ponnelle ei tullut tilsoja käynnissä ja lähes koko tunti sen jälkeen oltiinkin nöpöravissa.

Hepat piti taivuttaa hyviksi. Oikea oli Ponnelle hankalampi suunta. Ensin kevennettiin tovi, sitten istuttiin alas. Hyvä vaan että jalkkarit olivat taas vähän pitkähköt. Nyt kaivattiin pyöreää niskaa. Joka ei toki sulje pois sitä etteikö niska voisi olla myös ylhäällä. Tuli pari oikein kivaa pätkää, joissa Ponne keveni edestä. Harmi vaan että suurin osa ajasta oli vain lähes hyvää. Toki humma malttoi todella kivasti ja taipui helposti vasempaan. Oikeaan harhailin vähän omille reiteilleni, unohdin ulkolavan enkä huomannut takaosan karkaamista. Olisin halunnut tehdä kovin vähän.

Alkupyörittelyissä meni sangen pitkään. Välikäyntejä ei tässä kohtaa otettu vaan mentiin pikkuravia sekin aika.

Tultiin oikeassa kierroksessa puomilinjaa. Ravipuomit, laukkapuomit ja ravipuomit. Välissä oli ristikko. Pientä ravia ravipuomeille. Laukka piti nostaa hyvissä ajoin ja Ponne ehti ottaa kolmesta neljään askelta laukkaa ennen ensimmäistä laukkapuomia. Kunhan päästiin sähikäisnostoista eroon. Kuskin piti ottaa itsensä pois koulumoodista ja hyppyihin piti mennä mukaan. Tajusin ehkä kolmannesta hypystä kun jäin jälkeen. Ja heti laukkapuomien jälkeen raviin. Ensin tuli vähän hitaasti mutta parani. Omasta mielestäni piti pidättää ihan reilusti. Ope kaipasi nopeampaa hölläystä. Mielestäni oltiin siinä vaiheessa vielä laukassa. Kulmiin kunnon taivutukset ravissa. Maltillista ravia!

Tätä tultiin monta kierrosta. Tulipahan toistoja ja kaipaamaani open huomiota. Ei mennyt silti tylsäksi.

Ennen suunnanvaihtoa käveltiin hetki. Ei tainnut tulla tilsoja. En ainakaan huomannut selkään. Sitten tultiin toisen sivun jumppalinja laukassa. Meille tuli ohjeeksi nostaa laukka vasta linjalta. Kuulosti fiksulta. Muutama ristikko ja puomi suoralla laukassa, sitten raviin ja ravipuomit kaarteesta.

Ponne kuumahti tehtävästä ja aloitti aika haipakalla laukalla. Osui silti väleihin aika kivasti ja muistin pitää jalan kiinni. Hankalinta oli päästä asialliseen raviin ennen ravipuomeja. Lyhyelle kaulalle! Kummasti ohjat aina venyivät laukkapätkällä ja raville tullessa olivat liian pitkät. Kiirekin vielä oli.

Loppua kohti tuli muutama söhellyskierros kun askel ei osunutkaan alun laukkapuomeille ja Ponne pudotti raviin. Ehkä kolmesti piti kääntää pois ja tulla uudestaan. Siinä vaiheessa alla taisi olla väärää laukkaa ja vähän hirvitti pitääkö tasapaino. Lopun ravipuomeja ei päästy laukassa, en ole ihan varma oliko tarkoituskaan. Enkä osaa enää sanoa olisiko ollut helpompaa laukassa. Alkuun kuvittelin että ravi olisi meille helpompi. Ei ollut ainakaan helppo.

Ei hölkätty loppuraveja kentällä vaan käveltiin. Sain lopuksi vielä kaverin houkuteltua loppukäynneille ja käytiin tietä pitkin rannassa. Nyt tilsat tulivat lähes heti ja alkupätkä pihalla ylämäkeen oli jäinen. Onneksi reunassa oli pitävää. Ponne meni edeltä ja jumahti taas ensimmäiseen risteykseen. Nyt en kysellyt vaan komensin heti eteen. Menihän se. Jossakin vaiheessa kaveri päätyi edelle. Ponne ei jumitellut omiaan. Vähän katseli ja takaisin oli kiire. Pysyi kuitenkin käynnissä.

Loppuhoidoissa olin todella hidas mutta niin sain Ponnen lopulta kylmättyä, ruokittua ja palautettua pihalle. Eikä sille tullut yhtään kuuma. Olisin luullut että olisi ollut vähän rankempaa.

Ongelmia:
tilsariski
turvaliivin kanssa tuli kuuma
lopussa kolmisen kertaa askel ei osunut laukkapuomeille ja rikkoi raviin
kuski taas etukenotti alkuun keventäessä

Parannusta:
suht tasaista menoa
taipui ja malttoi ravissa aika hyvin
alkuun laukannostoilta puomeille oli hyvin aikaa
ei liukasteltu

Neea videoi pätkiä tunnistamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora