keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Tiukkoja käännöksiä ja vinolähestymisiä

 Keskiviikkona pidettiin estevalkat taas yhdessä ryhmässä. Plussaa siis aiemmasta kotiinpääsystä ja menomatkan valoisuudesta. Pakkasta viitisen astetta.

Vasta tallilla selvisi että meitä tulee tunnille 6 ratsukkoa. Senja oli jo edeltävällä koulutunnilla hommissa. Satulan vaihto sujui tänään todella sukkelasti.

Klinikan hallissa kasattiin esteet ja sitten alkuverkattiin askellajit läpi molempiin suuntiin. Melko pikaisesti. Alkuverkan jälkeen lyhensin jalkkareita yhdellä. Entisiin vikoihin, nykyisten lisäreikien kanssa tokavikoihin. Näemmä jalustimien lyhentäminen on taikasana parempaan vakauteen hypyissä.

Hypyt aloitettiin oikeassa kierroksessa. Ensin kulmasta pitkän sivun päässä oleva ristikko. Tosin ekalla kerralla ei päästy lähellekään estettä kun Senja hirvistyi uralla seisseestä opesta. Pari ohitusta open ja esteen välistä, sen jälkeen ei ollut enää ongelmia. Sitten seuraava ristikko eli lyhyen sivun päästä. Lopuksi vielä ensimmäinen toisesta suunnasta eli vastakaarrolla ovelta (lyhyen sivun keskeltä). Senja kääntyi yllättävän näppärästi ja hyppäsi silti. Käänsin kuulemma ensin liian pienesti.

Toiseen suuntaan sama juttu. Ovelta kääntymisen avuksi tuli apupuomi. Tosin omia pasmojani se lähinnä sotki kun yritin vahdata missä se on että mennään tarpeeksi pitkälle muttei liian pitkälle.

Sitten hypättiin keskeltä hallia vielä pysty ja ristikko-okseri kahdeksikolla vinoon. Tämän jälkeen okseri nousi ylös. Estekorkeudeksi tuli ehkä 70 cm.

Tultiin neljän esteen pikkurata oikealle kääntymisineen kahdesti. Ei mitään kovin pahaa, toki jälkimmäinen kierros oli varmempi. Sitten vähän pidempi rata yhä samalla korkeudella. Loppuun pitkät kaarevat linjat. Ihmettelin miten helppo tämä oli muistaa. Osasin pysyä liikkeessä ja samalla pois alta muiden suorittaessa. Yritin pysyä pois myös muiden kuvauslinjalta.

Myötälaukkoja en ehtinyt radoilla ajatella. Luotin että Senja hoitaa ne itse. Ei tullut kommentteja niistä. Ihan ok-menoa muttei ehkä silti kvaalattu isoille esteille. 7 ja 8 laukkaa pitkille linjoille. Ope sanoi yllättyneensä ettei Senja kuumahtanut enempää.

Seuraavalle kierrokselle esteet nousivat kasikymppiin. Nyt loppui kurvailu. Vaikka rata oli edelleen symmetrinen 8 hypyn rata niin tämä oli hankala muistaa. Koska ravailin pysyäkseni lämpimänä niin päädyin hyppäämään tämän tokana enkä aiempaan tapaan kuudentena. Enkä muistanut minne pitää mennä. Alku oli siksi vähän hapuilua mutta mentiin kaikista yli. Vaikka okseri putosikin. Hypyt pystylle radan poikki menivät kivasti.

Sakkona tuli 6 ensimmäistä. Törkkäsin taas vähän lisää painetta hevoseen ja nyt vedettiin ihan tosi hyvin! Tiesin minne ollaan menossa, hypyt tulivat hyviin paikkoihin. Näin paikat, muistin kääntää ja bonuksena olin hyppyjen jälkeen heti skarppina ratsastamassa! Ei yhtään jalustimilla kellumista! Senja seurasi pyyntöjäni hyvin ja olin oikein tyytyväinen. Ope kommentoi että (meni) "paremmin". Vastasin että kai se oli jo "hyvin". Tunnustin että hevosen lisäpaine tuli kuskista eikä hevosesta. Lupasin myös että laukan sammuttaminen ristikoille onnistuisi yhä.

Senja ei jäänyt yhtään kierroksille vaan hölkkäsi loppuravit kivan rentona. Tosin ei ihan niin maltilla ja matalalla kaulalla taipuillen kuin olisin halunnut. Mutta oikeaan suuntaan.

Jos tämä jäi meidän viimeiseksi keskiviikkovalkaksemme Senjan kanssa niin hyvään lopetettiin. Toivottavasti loppu ei ollut ihan vielä. (Ei ollut.)

Ongelmia:
Senja kauhistui aluksi uralla seisovaa opea
en ehtinyt miettiä vaihtoja
ainakin 1 pudotus
viimeinen rata oli hankala muistaa
tuli vähän viileä omaa vuoroa odotellessa
oikea alaselkä jumahti mystisesti ja oli illalla kipeä

Parannusta:
ei kieltoja
en heittänyt ohjia pois hyppyihin
Senja ei kuumahtanut liikaa
kääntyi ihan hyvin
esteet olivat turvallisen kokoisia
pysyin hypyissä mukana (en retkahdellut) eivätkä jalkani heiluneet
viimeinen sakkokierros oli sangen super

Sanna videoi tuntiamme. Harmi että viimeinen hieno kierros ei tullut talteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora