sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Vauhtihyppyjä ja jalkoja alas

Leirin vika tunti oli esteitä. Ei pidetty leirikisoja vaan vähän rataharkan tapainen estetunti. 7 estettä ja kaikenlaisia erikoisuuksia mukana. Ratsukseni sain Lassin (Osku), jolla kuulemma sukat lähtee pyörimään jaloissa. Olenkohan hypännyt sillä kahdesti aiemmin.

Alkuverkassa olin ihan unessa ja ruunakin rauhallinen. Ravi meni rennosti ja puomit laukkaympyröillä samaten. Hyppyjen kanssa ei nössöilty vaan aloitettiin heti ekana vesimatosta. Sitä ja muurilaatikkoestettä kahdeksikolla. Alkuun nyin ruunan liian lyhyeksi ja laukattiin turhan paikallamme. Hetki meni että rupesin luottamaan siihen että päästään esteistä yli eikä tule äkkipysäyksiä. Kevyempää istuntaa ja jalkoja alas kaipasi ope. Tässä ei vielä tullut hyväksi. Kaarteissakin oli pomppuisaa. Tiukat kaarteet ei irronneet.

Sitten hypättiin tippakuviota: sokeripalat ja trippeli kaarevalla, laatikkopeloke ja sokeripalat suoralla linjalla. Ekalla kierroksella 8 ja 6 laukkaa. Siitä sain karsittua vielä yhdet pois. Jos mentiin reippaammin niin sitten tuntui kiihtyvän enemmänkin. Pysyi se hanskassa mutta vähän holtittomalta tuntui yhä.

Sarja taidettiin tulla yksittäin. Meni 1 laukalla kuten pitikin.

Radan sai valita itse. Olin vähän tylsä ja päätin aloittaa helpoimmasta eli sokeripalasta ja mennä harjoitellut linjat enkä kurvailla ylimääräisiä. 11 hyppyä sai tulla. Alkuun tippakuvio, sitten sarja, muuri-vesi - linja suoraan (4 askelta), trippelillä suunnan vaihto ja vesi ja muuri toiseen suuntaan. Ekalla kierroksella korkeus oli jotain 70 cm pintaan. Yhä pompin niin että jalkani nousivat. Sarjalle tultiin huonosti sisään enkä lähtenyt usuttamaan vaan tultiin kahdella. Kehuin ruunaa että meni ja nosti jalkansa. Koska leikittiin kisoja niin ope ei sanonut mitään. Kaarteessa taisi kyllä kommentoida ulko-ohjasta.

Toivoin että seuraavan kierroksen saisin kommentoituna, sillä yksin en saanut jalkojani ja kevyttä istuntaani korjattua. Toisella kierroksella hypättiin muuten tuo ratani mutta lopetettiin veteen. Korkeus n. 80 cm. Heti alkuun huhuilin että onko jalat, istunta ja laukka hyvät. Kuulemma oli ja käski pitää tuon. Ponnistuspaikat tuli paremmin ja hypyt olivat kuulemma pyöreämpiä. Jalat taisi yllättäen pysyä alhaalla. Meni kuulemma paljon paremmin. Trippeli oli tämän radan heikoin lenkki. Myötälaukkoja en ehtinyt ajatella koko tunnin aikana. Ei riittänyt aivokapasiteetti.

Lassi tosiaan heräsi hyppyhommissa. Holtittomuus ei oikein lohduttanut. Selvittiin toki mutta ei se ollut ihan sitä tyylilaatua kuin olisin halunnut. Astetta rauhallisempi esteratsu tai enemmän treeniä samalla lohduttaisi.

Loppuverkassa hepat vielä säikähti loimen pöläytystä. Lassi kavereiden mukana hypähti laukalle. Sain homman haltuun mutta useamman minuutin sen jälkeen tuntui aika lentoon lähtevältä. Rauhoittui se sitten siitä mutta heti alkuun haaveilemani pitkä ja löysä ravi ei yllättäen irronnut.

Ongelmia:
kuskin jalat nousee yhä vaan
tuntui aika holtittomalta
alkuun toin ihan juureen
pari pudotusta

Parannusta:
täsmäohjauksessa sain korjattua

FilmMe tallensi nämäkin hypyt:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora