torstai 3. maaliskuuta 2016

Ei taikanappuloita mutta lopulta yhä tasaisempaa

Torstaina sain toivomani Ressun illan koulutunnille. Odotukset oli korkealla että torstaiope näyttää taikanappulat, joilla saan ponin toimimaan. Ruuna oli jo edellisen tunnin hommissa, joten pääsin suoraan kyytiin. Pakkasta oli n. -4°C ja ratsukoita 4.

En tiedä menikö jotain ohi mutta siirryttiin raville heti kun sain ohjat tuntumalle. Eihän siitä kovin hyvää tullut. Vaikka väliin otettiin käyntiäkin niin ei poni tasoittunut. Kuviona ihan perinteinen uraa pitkin ja päätyihin ympyrät. Hyvin orastavasti yritti lopulta nyökkiä pyöreämmäksi. Ope kävi avuksi vähän pitämässä ohjista kiinni. Käynnissä poni tasoittui open tuntumalle aika hyvin muttei ihan tasaiseksi siinäkään. Tämän jälkeen meillä meni hetken paremmin mutta lopulta oltiin taas epätasaisuudessa. Noottia tuli välillä liian lyhyestä ohjasta. Kerrankin näin päin.

Open kanssa arveltiin molemmat että en osaa tarjota Ressulle tarpeeksi tasaista ulko-ohjaa. Täsmäohjeet oli tosiaan että elävä käsi, tasainen ulkotuki, ulkoa pidätteitä ja sisäjalalla eteen. Aika normisetti siis. Kommunikaatiokeskustelut open kanssa käsitteli tänään käden käyttöä ja liikuttamista. Pakko todeta ennen lopultakaan oikein tajunnut mitä haki takaa. Lopulta vähän tuskastuttikin olla aloillaan kuuntelemassa ohjeita kun olisin halunnut testata niitä käytännössä. Muiden ravatessa.

Ponin aktiivisuuden kanssa oli vähän hahmotusongelmia. Välillä piti ratsastaa eteen, välillä meni turhan reippaasti ja lopulta sitten rupesi hyytyilemään eikä oikein lähtenyt jalasta.

Laukassa tehtiin sama juttu. Oikea kierros ensin. Kivan pitkät pätkät oltiin laukassa niin ehti jotain tehdä. Poni eteni laukassa omasta halustaan muttei niin paljon että olisin päässyt kunnolla pidättämään. Hyvin alustavaa parannusta näkyi. Tosin laukassa meno oli paljon tasaisempaa. Yllättäen tänään jälkimmäinen eli vasen laukka oli meidän parempi suunta. Sain ulko-ohjan pidettyä ehkä paremmin kädessä ja poni rupesi pyöristymään. Laukkaverkka jo aiemmin olisi ehkä auttanut. Nimittäin laukan jälkeen ravikin oli paljon tasaisempaa. Ei toki edelleen tasaista mutta taas aiempaa ja eilistäkin parempaa.

Tuntuipa aika loppuvan pahasti kesken kun oli vain yksi tunti. Vaikka tämäkin meni yliajalle.

Ongelmia:
aavistuksen hyytynyt
alkutunnista aika epätasaista tuntumaa

Parannusta:
vasen laukka oli aika kiva
laukan jälkeen tasoittui
pitkin ohjin ohjautui tosi hyvin
asiallinen hoitaa ja käsitellä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora