lauantai 12. maaliskuuta 2016

Ohjasapuja eri suuntiin ja kääntämistä jumpille

Lauantaina oli taas tuplaHemppapäivä. Ensin koulua, sitten pikkuesteitä. Laitoin suojat, vatsapanssarin ja Gian estepenkin (aiemman Hempan penkin) jo koulutunnille. Koulutunnilla ratsukoita oli 5.

Alkuun kävellessä ope kertoi päivän aiheesta, johtavia ja epäsuoria ohjasotteita. Harjoiteltiin niitä ensin yksitellen. Paikaltaan ratsu piti saada kääntymään ensin pelkällä jalalla. Se onnistui helposti. Vaan kun piti kääntää ristikkäisellä ohjalla etujalkoja niin tämä olikin hankalaa. Hemppa meni enemmän taakse kuin sivulle. Puolierot oli huomattavia.

Alkuun sain käynnissä puuhata vähän omiani, väistöjä ja voltteja. Pujoteltiin tötteröitä johtamalla käynnissä ja ravissa.

Sitten tultiin kulmia kääntämällä etuosaa ristiin vain vastakkaisella ohjalla. Käynnissä ja ravissa ja yhä oli meille pääosin hankalaa. Välillä Hemppa tajusi vähän paremmin. Tosi vaikea oli olla käyttämättä jalkaa niissä.

Loppuun mentiin vielä ravia ja laukkaa ympyröillä. Pienennettiin ja suurennettiin ympyröitä johtamalla ja epäsuoralla ohjasotteella. Opelta tuli hyviä täsmävinkkejä kun Hemppa vastusteli. Silloin piti vaihtaa taktiikkaa. Ratsun suoristus oli yleensä hyvä kikka. Löytyi rentoa ja pyöreää laukkaakin molempiin suuntiin. Oikeassa kierroksessa meno oli vähän kulmikkaampaa eikä pyöreys löytynyt taivutuksen vaan suoristuksen kautta. Ruuna oli pitkä pötkylä mutta rauhallinen. Tänään eteni jaloistakin suht hyvin eteen eikä laukka ollut jumittelua.

Ongelmia:
välillä oltiin ruunan kanssa kuutamolla
vaikea oli olla käyttämättä jalkoja
ratsu oli aika pitkä

Parannusta:
kaikesta selvittiin

Estetunnin aluksi oli sellainen olo että taas kaikki ote ruunasta katosi. Ihan alkuun käveltiin pitkin ohjin puomien yli ja ohjautui tosi hyvin. Ravissa Hemppa piti hakea takaisin avuille. Alkuverkka oli aika itsenäinen ja tykkäsin. Vielä kun olisi mahtunut vapaammin vaihtamaan suuntaa. Tein siirtymiä, väistöjä ja temponmuutoksia.

Ohjatussa alkuverkassa ravattiin kaarevien puomien yli. Itse en ihan hahmottanut sopivia paikkoja, joten lompsittiin vain vähän lyhentäen yli. Ope käski ulkoreunaan. Laukassa tultiin samaa yksitellen ja kun ajattelin yhä ulkoreunaa niin hommasta ei tullutkaan mitään. Menikö 3 kierrosta ennen kuin uskoin että tarvitaan lyhyempi reitti. Väleinä siis innari, 2 laukkaa ja innari. Väliin yritin pitkään sulloa 2,5 askelta. Lohduttaudun sillä että niin yritti moni muukin.

Tätä tultiin siis yksi kerrallaan, molemmista suunnista useampi kierros putkeen. Pikkuhiljaa osa puomeista nousi pystyiksi. Ekan huilin aikana ope toivoi multa paremmin liikkeen mukana olevaa istuntaa etten niin seilaisi takaa eteen ja takaisin taakse. Osasin tällä kertaa korjata. Ihan viilaukseen asti ei menty mutta paljon parempi oli seuraavalla kierroksella open mielestä. Oikealle kääntäminen ei ollut ihan yhtä sujuvaa ja välillä loikittiin jälkimmäiset innarit lähempää, välillä kauempaa. Kahta askelta taisi pääosin tulla. Jotain taisi pudotakin. Hemppa ainakin joutui jumppaamaan. Vaikka pystyt oli ehkä polvenkorkuisia.

Väliin tultiin suoralla linjalla olleet puomit ravissa molemmista suunnista. Sitten sama laukassa. Ensin vasen kierros. Innari, 3 askelta, innari. Toinen kierros putkeen ja taas rupesi puomit nousemaan maasta. Ohje oli sama että istunta paremmin mukaan. Nyt sain keskityttyä tähän hyvin ja sekä minä että ope oltiin oikein tyytyväisiä.

Eikä tämä vielä tähän loppunut vaan tultiin vielä toisesta kierroksesta. Nyt keskilinjalle kääntäminen (tai siis se suoristaminen) oli vaikeampaa. Taisin roikkua vähän sisäohjassa. Eikä hypätty ihan keskeltä. Tuli pari sakkokierrosta ja sain käännöksen hoidettua paremmin ulkoavuilla sekä tähdättyä paremmin keskelle. Joku pysty välissä saattoi käydä vähän ylempänäkin muttei niitä ehtinyt juuri miettimään. Kivasti yli.

Tällä tunnilla tuli aika paljon odottelua. Käveltiin pitkin ohjin muiden suorittaessa. Mutta tykkäsin tehtävistä kovasti ja edelliskertaan verrattuna lohdutti hirveästi että tänään jäi tunne siitä että osaan korjata ratsastustani ohjeiden mukaan. Ope sanoi että Hempalle tosi hyvä tehtävä kun joutuu jumppaamaan.

Ongelmia:
ohjaus kaarella ei ollut ihan priimaa
meni aika monta sohelluskierrosta ennen kuin kaareva rupesi sujumaan hyvin
oikealle kääntäminen oli vaikeampaa
jotain taisi pudota
odottelua muiden suorittaessa

Parannusta:
sain asentoani korjattua
meni paljon paremmin kuin viimeksi
kivat tehtävät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora