tiistai 9. heinäkuuta 2019

Vapaamman päivän kevyt pikahölkkä

Tiistaina oli vihdoin lämpimämpi päivä ja mittarin alkunumero nousi kakkoseksi. Hempalla oli ohjelmassa vapaapäivän korvike eli kevyt 10 min hölkkä kentällä.

Laitumelta humma ehti tulla kuvausetäisyydeltä kutsumatta luo. Jäi sitten kuvailut tekemättä. Tallissa oli aika nuupahtaneen oloinen. Kuolaimia ei halunnut suuhun eikä pihalla seistä jakkaran vieressä jotta pääsen kyytiin. Muutenkin eilisen kolaukseni jäljiltä jalka ei oikein meinannut nousta.

Käveltiin peltolenkki alkuun ja loppuun. Välissä käytiin kentällä kastelun lomassa hölkkäämässä.

Alkuun Hemppa nyki ohjia. Onneksi lopetti sen suht pian. Oli vähän pitkä, löysä ja hidas mutta muuten kulki ihan asiallisesti. Vähän tuli hiki. Itse en olisi tänään tämän kummallisempaan ratsastukseen oikein pystynytkään.

Paarmat kiusasivat sekä kentällä että peltolenkillä. Yritin listiä niitä parhaani mukaan. Söivät lähinnä Hemppaa.

Tallissa Hemppa sai kesätukan. Ei siitä vieläkään lyhyttä tullut vaikka viitisen senttiä lähti. Palautin ratsun ohjeen mukaan laitumelle vaikka matkan varren pientareet kiinnostivat sitä enemmän.

Ongelmia:
Hemppaa ei kiinnostanut lähteä hommiin
en meinannut päästä selkään
isommat askeleet vihlaisivat kyljestäni
paarmat

Parannusta:
kulki ravissa ihan asiallisesti lähes nykimättä
oli lämmintä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora