maanantai 15. heinäkuuta 2019

Toinen kerta Nallella

Maanantai-iltana minut houkuteltiin vielä Nallen luo. Alkuperäinen tarkoitus oli pyykätä ja hyytyä kotona. Löysin itseni kuitenkin pian kuuden jälkeen Tupoksesta.

Tällä kertaa sain alleni estepenkin. Mentiin taas maneesissa. Hetki taluttaen alle, sitten minä kyytiin.

Tunnustelin ensin käynnissä. Vähän epätasaista taisi olla. Pohkeesta eteen kiemurtamatta. Olikohan oikealle ohjalle tyhjempi. Yritin saada apujen väliin ja vähän taivutella. Nyt ei tehty tolkuttoman pitkiä käyntejä vaan otin raville ehkä 5 - 10 minuutin käyntipyörittelyn jälkeen.

Ravissa yritin hakea tasaiselle tuntumalle. En osannut. Omistaja vinkkasi että vertyy paremmin laukassa ja vähän toivottoman ravipyörittelyn jälkeen otettiinkin laukalle. Laukassa taas pukkaili ympyrällä. Kuulemma vaihteli laukkoja takaa. Lopulta sain juonesta kiinni ja istuttua vakaammin ja näistä päästiin. Selkään oli vaikea sanoa missä ratsun pää oli. Niska aika korkealla ainakin.

Hetken huilauksen jälkeen aloitettiin ns. hommat. Toki olin itse yhä vähän hyytynyt, joten ratsastelin vain menemään. Laukassa ympyrähommia. Ravissa samoin ympyröitä ja vähän temponmuutoksia. Loppua kohti tasoittui kivasti tuntumalle ja kulki tasaisena ja pyöreänä. Käynnistely vei vain vähän kauemmin.

Ehdotin loppukäyntejä ulkona mutta siellä on kuulemma paarmahyökkäys. Käveltiin maneesissa ja väisteltiin kolmea suorittavaa ratsukkoa. Hoitaessa Nalle oli kiltisti.

Ongelmia:
vaikken mennyt yhtään harjoitusravia niin illalla tuntui selässä
meni hetki ratsun vertyessä
taas alkuun pomputti laukassa takaa (pukitti/vaihtoi)

Parannusta:
tuntui vähän kotoisammalta kuin viimeksi
en stressannut pahemmin siitä että kulkeeko tarpeeksi hyvin minulla
lopputunnista oli aika kiva

Laura videoi pätkiä menostamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora