tiistai 3. toukokuuta 2016

Takaosan väistämistä ja yhä yhteisellä sävelellä

Tiistaina sain jatkaa Sakun kanssa. Ennen tuntia mieliala koheni kun löysin tallilta viikko sitten sinne kadonneen raippani. Kiva yllätys oli valmiina hommissa ollut ratsu. Mentiin pihalle ja aurinko paistoi vielä hetken. Lämmintä oli n. +16°C, lyhythihainen alla, päällä fleece hihat käärittynä. Yllättävän sopiva. Ruunaa kiusasi ötökät. Itseäni vähän vähemmän. Ratsukoita oli tänään 5.

Tänään aloitettiin pääty-ympyrältä. Saku myötäsi kun taivutin mutta käynnissä en saanut sitä rentoutumaan kahden ohjan tuntumalle kuin pienen hetken verran. Väliin tehtiin takaosan väistöharjoituksia paikaltaan. Saku joko ei liikkunut pyynnöstä mihinkään tai kiirehti samalla eteen. Tarkoitus kun oli vain siirtää takaosaa sivulle. Pitkäpinnaista puuhaa.

Sitten hyörittiin vapaasti ja aina välillä vaihdettiin itsenäisesti suuntaa takaosan väistöllä. Me tehtiin nämä pysähdyksistä ettei kiirehditty liikaa.

Tultiin myös keskilinjalta väistöt uralle. Ensin käynnissä, sitten ravissa. Käynti ok, ravi yllättävän hyvä. Oikealle sangen priima, vasemmalle meinasi mennä lapa edellä ja takaosa jäädä. Osasin korjata mutta sitten meinasi ravi hyytyä. Eipä ainakaan juossut alta. Tuijotteli vähän yhtä kulmaa ja ohje oli totuttaa eikä käskeä jännittyneenä kulmaan. Pikkuhiljaa lähemmäs siten ettei jännity.

Loppuun laukattiin vielä hetki molempiin suuntiin. Laukat nousi näppärästi ja oli vähän sinnepäin rentoja. Energia olisi voinut olla parempikin. En tiedä mitä puristin mutta sain yhden pukintapaisen potkahduksen irti.

Tunti meni tosi nopeasti. Loppukeskustelut käytiin pelottavista postilaatikoista ja siitä ettei pelokasta hevosta saisi komentaa.

Ongelmia:
käynti oli vähän ponnetonta eikä pyöristynyt kunnolla
tuijotteli kulmaa

Parannusta:
ryhdistä ja katseesta tuli kehuja
käsistä ja ohjista ei tullut sanomista
laukat nousi helposti
raviväistö oikeaan oli sangen priima

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora