tiistai 31. toukokuuta 2016

Kolmas tamma, lisää maastoesteitä

Tiistain iltapäivätunnille sain taas uuden hevosen. Cappagh, 2006 syntynyt astetta muhkumpi tamma. Alkuun vähän rauhaton. Reipas menijä tämäkin. Vähän tuijottelevampi. Yritti evästää mutta kun napautin pohkeilla niin jäi yhteen yritykseen.

Alku taas tuttuun tapaan käynnissä alas, vöiden kiristys ja ravilla tukki. Tosin nyt jo kaksi tukkia. Heppa oli innolla menossa ja hypyissä oli helppo olla. Alkupään hypyissä meinasi lähestymisravi olla hukassa ja tultiin laukassa. Onneksi tasoittui hyppyjen lisääntyessä. Hepalle reissun järkyttävin kohta oli kanootin ohi kävely.

Tänään hypättiin myös viereisen pellon esteitä. Joukossa pitkä keltainen ja portaat ylös. Liuta uusia esteitä. Sekä 12 esteen hyppykierros, jossa esteet seurasivat toisiaan hyvin tiheästi. Ihanaa! Siihen olisi mieluusti ottanut toisenkin kierroksen. Yhdelle vähän epäröi mutta pohkeilla meni reippaasti yli.



Vedelle saavuttiin eri suunnasta. Puolessa välin käytiin taas lammessa seisomassa.

Takaisinpäin tultiin vanhaa tuttua reittiä. Yhä nyki välillä päätä alas. Pysyi kyllä hanskassa. Hypättiin myös laiduntavien hevosten joukkoon ja karautettiin siellä porukassa laukkapätkä. Vapaalla olevia ei kiinnostanut.

Lopuksi alamäessä keltaiselle Cappa loikkasikin askelta ennen kuin arvasin. Loikkasin hypyssä korkealle ilmaan, ohjat löystyi ja hukkasin toisen jalustimen. Seuraavalle esteelle oli n. 4 askelta aikaa oli hyvin, ehdin kasata ohjat ja yhdellä jalkkarilla pääsi hienosti yli. Kanoottieste ei onneksi ollut yhtään niin pelottava kuin maassa oleva kanootti.

Mainio reissu jälleen kerran ja tämä tamma paransi menoa loppua kohti. Vaikka tehtäville monesti lähdettiinkin pomppien laukassa paikoillamme niin jarrut toimi hienosti.

Ongelmia:
alkuun nyki päätä eteen ja alas
tuijotteli hieman
yksi epäsynkkahyppy keltaiselle

Parannusta:
kaikesta yli
1 laukan sarja helposti

Osa hypyistä puuttuu videolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora