torstai 26. toukokuuta 2016

Taas väärä tamma!

Torstaina menin mielissäni tallille odottaen että pääsen korjaamaan Lidan kanssa menoa tasaisemmaksi. Pieleen meni. Lida oli yritetty huumata kengitykseen ja sainkin alleni Jaden. En ollut erityisen innoissani. Kisatreenin kannalta ei haittaa mutta pelkäsin rikkovani itseni. Ratsukoita oli tänään 5.

Alkuverkassa tamma oli yllättävän tasainen. Vain kertaalleen ravissa meinasi jumahtaa ja piti kovemmin käskeä liikkeelle. Vauhdissa löytyi hyvin säätövaraa. Laukassa ope käski työstää eikä vaan kaahottaa eteen. Oikealle piti taivuttaa huolellisemmin ja se selvästi oli Jadelle vaikeampi suunta. Alkuverkassa tein laukanvaihdot molempiin suuntiin, vasemmasta oikeaan meinasi jäädä vaihtumatta kun en saanut kaulaa suoristettua.

Itse tunti sujui aika pitkälti samoilla urilla kuin eilinen estetunti. Verkkahyppyihin kapealle tosin lisättiin pysähdys ja voltti. Ensin vasemmalta, pysähdys noin 20 metriä ennen estettä. Ekalla kerralla meni pitkäksi. Voltti kulmaan kapean jälkeen. Pysähtymiset parani paikoilleen ja tamma vaihteli myötälaukat tarvittaessa itse. Toiseen suuntaan myös ekalla kerralla meni vähän pitkäksi. Jollakin kerralla lähestyessä raipasta tamma vaihtoi väärän laukan mutta korjasi itse myötäiseksi. Taisi olla jo toinen kerta kun oli niin super että meille riitti. Koska alla oli Jade niin kuskille oli suuri palkinto ettei tarvi hypätä enempää.

Muita esteitä ei taidettu verkkana tulla. Rata oli sama kuin eilen. Tänään aloitti hepat joten jäätiin neljänsiksi. Hyvä laukka alle ja menoksi. Ykkönen ok. Silti kakkoselle hyytyi ja tyssäsi. Lisää vauhtia ja yli vaan tyssäsi heti linjan seuraavalle. Taas vauhtia ja yli, nyt päästiin samoilla vauhdeilla myös sarjan a muttei okseria. Kolmas vauhdinhakureissu ja nyt ylittyi loppurata.

Toinen poni hyppäsi välissä ja sitten oli meidän sakkokierros. Nyt kunnon usvalaukalla liikkeelle. Ykkönen putosi mutta muuten kaikesta yli. Taisin lopussa jopa niin innostua että alkutunnin malttaminen hukkui ja hyppäsin yhden esteen ennen ponia. Harvinainen virhe tämän tamman kanssa. Estekorkeus taisi olla se sama 80 kuin eilen.

Onhan Jade parhaimmillaan mainio hyppykaveri. Vaan epäluotettavuus nakertaa sen pisteitä pahasti. Itselleni isot taputukset siitä että vaikka tuli kolme kieltoa niin olin tiiviisti kyydissä enkä meinannutkaan keikkua alas. Jihuu!

Loppuraveissa tamma oli mainio. Eteni, kuunteli ja taipui. Olisipa se aina heti alkutunnista tuollainen. Tänään ratsuni jatkoi seuraavalle tunnille. En muista tällaista aiemmin tapahtuneen.

Ongelmia:
3 kieltoa
pudotus
välillä perä lensi

Parannusta:
laukat nousi joka kerta taistelematta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora