maanantai 21. joulukuuta 2015

Täysiä tai ei ollenkaan

Maanantaina oli vuoden pimeimmät hetket käsillä. Tosin opin juuri että iltapäivä oli pimeimmillään jo noin viikko sitten. +8°C eikä kenttäkään pahasti märkä. Loistavaa! Hyppyratsukseni osui Ressu. Ratsukoita tunnilla oli 4.

Alkuverkassa poni oli ravissa vähän hidas. Vaan laukassa innostui säntäilemään ja pukitteli. En tästä hätkähdellyt kun suunta oli kuitenkin eteen ja kyydissä oli helppo pysyä. Verkkaeste ylittyi helposti. Jossain 70 - 80 cm kieppeillä korkeus rupesi vähän jännittämään mutta yli mentiin. Tähän käytettiin aika paljon aikaa ja ylityksiä tuli tosi monta.

Hypättiin myös ruotsalainen okseri sekä takalinjan erikoisesteet. Okseri mukisematta. Marimekolle lähestyttiin täysiä ja poni veti liinat kiinni. En onneksi loikannut kuin kaulalle mutta sellaiseen halaukseen ettei siitä enää selkään päästy. Totesin että laskeudun ja laitoin jalat maahan. Seuraavalla yrityksellä poni kielsi uudestaan mutta pysyin kyydissä. Peruutettiin taaksepäin ja yritin tulla laukassa vaan tultiinkin ravissa, yli kuitenkin. En muista saatiinko sakkokierrosta perään. Ehkäpä? Enempää ei tähän enää kielletty. Tynnyrit ylittyi heti ekalla.

Sitten tultiin rata. Yksittäinen pysty, okseri, tynnyri toiseen suuntaan, okseri toiseen suuntaan, 17 metrin linja ja kaarella marimekko ja tynnyri. Liikuttiin ihan ok, ei enää täysiä. Muutamiin tultiin vähän pohjaan ja tynnyrille toiseen suuntaan kiellettiin. Nyt pysyin tiiviisti kyydissä ja sain komennettua niin että heti uusi lähestyminen vei meidät yli. 17 metrin linja päästiin neljällä. Ei täydellistä mutta ihan kelpo. Nyt taisi ope tykätä enemmän kuin minä itse. Kielto vähän kalvoi.

Sitten hypättiin yksittäin vielä okseri kohti valoa kerran vai kahdesti. Ihan ok. Sekä marimekon ja tynnyreiden linjaa oikeassa kierroksessa kuten alussakin. Nyt päästiin ihan asiallisesti yli. Eka kierros ok. Sitten nostettiin ja toinen kierros oli oikein hyvä. Kinusin että saisinko hypätä tynnyrit vielä toisesta suunnasta kun siinä kiellettiin. Lupaa ei herunut mutta sain hypätä toisesta suunnasta tynnyrit vielä Iolantan korkeudella. 80 - 90 cm? Halusin toki. Tiesin myös että jos ei tule priimaa niin saadaan sakkokierroksia. Niinhän siinä kävi kun ponnistuspaikat oli taas vähän turhan juuressa ja tuli kevyitä osumia puomeihin. Tosi hankala nähdä etäisyyksiä pimeässä! Kolmannella kerralla pyysin hyppyyn kauempaa. Yhtä hyvää hyppyä ei tullut kuin aiemmalla korkeudella mutta tämä riitti meille.

Loppuraveissa poni ei edelleenkään kulkenut kovin rentona.

Ongelmia:
ravissa hidas
laukassa meni välillä liiankin luja ja pomppi
pari kieltoa
kuski ei pysynyt kyydissä
toin vähän juureen
oli aika pimeää

Parannusta:
hypyt meni ihan ok kun hyppäsi
pohja oli tosi hyvä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora