sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kisatreeni Kunkulla

Arvelin ihan oikein että sunnuntaina estetunnille tulee Cunami. Sekin meni oikein että jatkan sillä koulutunnille (joka tosin olikin puomeja). Esteille meitä tuli jopa 8 mutta ope sai tehtävät luovittua hyvin ja ehdittiin hypätä ihan ok.

Alkuverkassa ruuna eteni mutta piti pitää pohkeiden välissä ja varoa ettei tullut kiireiseksi. Laukassa tuntui vinolta. Pitkillä sivuilla pyysin ihan reippaasti eteen ja hyvin vastasi. Eikä vyörynyt hidastuksissa pahasti. Olikohan jo tällä tunnilla kun tuli sanomista laukassa että pidennä ohjia. Mitä ihmettä!

Ravissa tultiin päädyssä ravipuomeja. Pientä huojuntaa ohjauksessa mutta osuttiin. Myöhemmin tultiin niitä laukassa. Siinäkin samaa pientä haparointia ohjauksessa. Ehkä kertaalleen puomeina, sitten jatkossa kavaletteina. Osuttiin joka kerta vaikka saattoi epäilyttääkin. Tuntui taas siltä että itse ylihyppäsin ja etukenotin mutta siitä ei tullut sanomista.

Esteet oli kahdella linjalla. Toiseen väliin 3 askelta, toiseen 6 ja myöhemmin 5. Linjojen jälkeen tuppasi olemaan väärää laukkaa. Mutta eipä ruuna spurttaillut esteiden jälkeen vaan pysyi kivasti kuulolla. Yhä oli kuulemma löysän näköinen ja sitä oli tosi hankala korjata kun ei tuntunut pätkän vertaa löysältä.

Askelmäärät saatiin sopimaan ja kumpaakin linjaa ehdittiin tulla useamman kerran. Kavalettiympyrä aina alle. Lyhyempi linja nousi n. 75 senttiin (ja mahduttiin silti 3 laukkaa), pidempi oli max 85 cm ja sitten saatiin tulla viidellä. Linjalle tulo oli meillä se vaikein osuus. Seilattiin ennen kun sain suoristumaan. Ponnistuspaikatkaan ei olleet ihan priimaa mutta pysyin hyvin mukana. Myötäämisestä ei tullut sanomista vaikka sen olisin varmaan voinut tehdä vielä paremmin. Lopuksi tuli sakkokierroksia tuon seilaamisen takia. Taidettiin kertaalleen pudottaakin kun hypättiin 1,5 askeleen päästä sisään. Okseri ylittyi helposti joka kerta ja 85 tuntui ihanan pikkutikuilta. Ongelma ei siis ole itse hyppääminen vaan se kaikki muu.

Purettiin esteet ja sitten hyppäsin takaisin kyytiin.

Ongelmia:
ei ollut apujen välissä
en tuntenut selkään kun oli löysä
en osannut pitää suorana

Parannusta:
esteistä mukisematta yli
ei tuijotellut mitään
ei kiihdytellyt
ei nykinyt päätä
ei pomppinut
ehdittiin hypätä vaikka väkeä oli paljon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora