maanantai 28. joulukuuta 2015

Iloista laatua Lissulla

Maanantaina oli tarjolla Riitan välipäivien tunneista ensimmäinen. Vähän pika-aikataululla ilmoittauduin mukaan. Odotin saavani taas Sakun mutta se olikin saikulla. Tilalle tuli uusi tuttavuus Lissu, josta ei ollut mitään aiempaa näkemystä. Söötti, pieni, pyöreä, ruunikko tamma. Korkeutta jotain 155 cm pintaan. Syntynyt 2009. Rauhallinen hoitaa. Ope kommentoi että Lissua en voi jäädä vetämään.

Ratsailta Lissu tuntui alkuun aika tynnyriltä. Pyöreä ja kaula matalana. Alkuun vähän pitkänäkin mutta siitä pikkuhiljaa sain sen lyhenemään. Ohje oli ottaa niin lyhyet ohjat että kädet jää eteen ja tuntuu vähän hankalalta. Lissu oli helpompi asettaa oikealle. Seurasi oikeaa ohjaa paremmin ja vasemmalta pääsi myötäämään.

Käynnissä pyöristyi tuntumalle. Kevyessä ravissa homma levähti. Ope käski ratsastaa fiiliksellä ja tajusin oikeassa kierroksessa että tamma on liikaa kiinni sisäohjassa. Kun sain tästä itseni toimimaan ja oikean ohjan keveämmäksi niin raviinkin löytyi pyöreyttä. Käynnissä tehtiin hidastuksia ja hyvin Lissu hidastikin. Tuntui etten tehnyt kyydissä mitään. Siitä ehkä vähän valheellinen olo että tamma olisi avuilla kun liikkui hitaasti ja rentona. Lupa tuli että saa ratsastaa välillä myös eteen ja tehdä mitä juuri itse kokee tarvitsevansa. Yritin muistaa ajatella laadukkaat siirtymät ja taivutuksen sisään. Tänään sain varsinkin ravissa monta monta kertaa kommenttia liian alas valuvista käsistäni. Jotain rantapallosta, sitä en tajunnut. Alkuun kädet meinasi levitäkin, sen sain paremmin kuriin.

Otettiin ympyrällä myös pikaiset laukannostot molempiin suuntiin. Laukattiin pari kierrosta kumpaankin suuntaan. Ei kaunista tai pyöreää mutta asialliset nostot ja osasin reagoida juuri ennen kuin pudotti raville. Harjoitusravissa mentiin kuulemma välillä turhan reippaastikin. Lissusta en osaa sanoa oliko hidas vai reipas. Ei kumpaakaan vaan toimi kuin ajatus. Käyntiäkin löytyi eteen.

Tunti mentiin osin ympyrällä, osin uraa pitkin. Harjoitusravissa oli helpompi olla kuin keventäen. Päivän positiivinen kommentti oli kun ope sanoi tulevansa iloiseksi siitä kuinka suorassa tänään istun. Siinä vaiheessa oli tosin etukenoinen ja notkoselkäinen olo mutta peilistä näytti asialliselta. Huikeaa oli myös huomata että silmät kiinni tunsin hevosen rentouden tason.

Kerran välissä ja loppuun uudestaan annettiin hevosten venyttää tuntuman perässä pidemmälle kaulalle. Lissu teki tämänkin hyvin. Tykkäsin tammasta. Herkkä ja kuuliainen. Päästiin tarpeeksi hyvin samoille aaltopituuksille.

Ongelmia:
omat kädet halusi jatkuvasti painua liian alas

Parannusta:
tamma oli hyvin kuulolla
laukat nousi nätisti
raviin löytyi pyöreyttä
muodon pituutta pystyi säätelemään
vauhti oli helposti säädeltävissä
istunnan suoruudesta tuli positiivista palautetta
olin koko tunnin hyvällä mielellä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora