maanantai 21. joulukuuta 2015

Koulua herkkistammalla

Olin kovin mielissäni kun koulutunnille hevosjako toi Iolantan. Tamma oli mukana jo hyppyhommissa ja näytti siellä jo ihan ratsastettavalta. Ihanan rauhallinen oli allani. Ratsukoita tunnilla oli 4.

Kevyessä ravissa yritin pitää lavat hallussa ja taivuttaa. Pääosin meni ihan ok mutta hetkittäin istuntani heilui ja antoi tammalle signaaleja. Yleensä käski mennä lujempaa. Ravi oli kuitenkin enimmän aikaa ihan hallittua.

Tehtävänä tultiin open päätyyn volttia, käynnissä ja ravissa tunnin aikana. Open puolen pitkälle sivulle ravista seis tynnyreiden väliin. Tämäkin onnistui ihan ok. Alkuun vaati aika paljon jarrua mutta parani kun hepo oppi tehtävän. Haastavinta oli päästä takaisin asialliseen raviin. Pohkeenkäyttöni yleensä sinkautti meidät kunnon vauhtiin.

Myöhemmin nostettiin toiselle pitkälle sivulle laukka. Hallitut nostot oli hukassa mutta ensimmäisen räpellyksen jälkeen päädyttiin kuitenkin laukkaan suht nopeasti. Oikeassa kierroksessa tuli vääriä. Vasen nousi oikein ja oli muutenkin tasapainoisempaa. Yhä oli vähän kääntöongelmia eikä vauhdistakaan ollut puutetta. Mutta päästiin tämän jälkeen jatkamaan tehtävälle ja ravista seis.

Vaihdettiin vielä takaisin oikeaan laukkaan. Myötälaukat nousi ihan ok kunnes ope sanoi että vielä yhdet nostot. Sitten tuli kolmesti putkeen vasen. Syyksi epäili vasemmalle valuvaa painoani. Vasta kun tein kulmaan voltin ennen nostoa, saatiin myötälaukka. Ympyröillä tasoittui kivaksi. Hauska olisi vähän päästä työstämään laukkaakin ja laukata pidempään kuin kaksi sivua ja vapaaehtoinen ympyrä.

Vaan tykkäsin kyllä kovasti taas päästä Iolantan kyytiin. Mulle sopiva harjoitusratsu herkemmistä eläimistä. Eikä suutu tai sinkoile, joten kyydissä voi olla ihan luottavaisena. Tuntikin oli meille sopivan helppo. Mieluusti tuolla vielä menisin ennen kuin se löytää uuden kodin.

Ongelmia:
ei ihan tasainen
oikean laukan nostot

Parannusta:
saatiin tehtävät tehtyä
siirtymät yllättävän hyviä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora