torstai 9. heinäkuuta 2015

Tolkkua ja varmaa maastohyppäämistä

Torstaina kävin vielä illalla hyppäämässä maastossa. Eiliset uhkailut olivat katteettomia enkä saanutkaan Cunamia. Ratsuksi tuli Jatsi. Hyvä näin, sillä lähdin sen kanssa oikein levollisin mielin hyppimään. Ratsukoita oli tällä kertaa 2, ratsuina suomipojat. Keli pilvinen +14°C muttei tunnin aikana satanut. Alkuun käytiin verkkalenkki, ratsut täysin tolkusti.

Hypyt alotettiin puhelinpylvästukilta. Jatsi laukkasi innolla mutta hyppäsi alkuun vähän arpoen. Siihen jokunen hyppy. Sitten tultiin renkaita. Tie oli hyvä mutten huomannut että ruuna tuijotteli jonnekin ihan muualle eikä huomannut estettä. Otettiin siihen kielto. Uusinnalla päästiin yli mutta yhä vähän rohkaisin raipalla. Samoin seuraavilla kierroksilla.

Sitten hypättiin kapean polun ruskeaa estettä kohti kolmiota. Samaa, jota mentiin eilen Eemelin kanssa. Samaa, jolle otin Manun kanssa toiseen suuntaan kiellon aiemmin tänään. Jatsi yritti vähän kiemurtaa mutta sain komennettua yli. Sitten perään lisättiin tukkipino. Yli siitäkin mutta välissä pitäisi laukata paremmin eteen ja mennä suoraan eikä kiemurtaa. Sain vähän korjattua.

Jossain välissä hypättiin myös eilen kaadettua kelapystyä, joka eilen maastoutti minut. Se meni ihan ok. Perään saatettiin tulla tukkipino.

Sitten polkuesteen ja tukkipinon perään lisättiin vielä uusi este, aiemmin itselleni hyppäämätön koivupöytä tms. Siihenkin tultiin vinosti ja Jatsi juoksi ensin kahdesti ohi. Open seistessä vieressä päästiin siitä sitten yli. Tukkipino ja tämä saatiin uusia pari kertaa ja vikalla kerralla meni jo oikein kivasti. Esteen jälkeen pyysin eteen ja Jatsi olisi halunnut laukata ties kuinka kauas. Kunnon usvatusvauhteja ei otettu. Siihen meidän hypyt sitten loppuivatkin. Pikkulenkki ravissa ja käynnissä tallille sekä hetki puhaltelua kentällä.

Kivaa oli ja vaikka tulikin muutama kielto niin silti tuntui menneen eilistä paremmin. Alun tahmailun jälkeen Jatsikin innostui puuhasta ja tuli hyviä hyppyjä.

Ongelmia:
Jarsi ei jaksanut nostaa aina jalkojaan vaan kopsui esteisiin
3 kieltoa
jarrutusmatkat pitkähköt

Parannusta:
oli helppoa ja vaivatonta
ei kiihdytellyt, tuijotellut tai pöljäillyt

Yhdistetty video maasta ja kypärästä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora