perjantai 17. heinäkuuta 2015

Cunamilla yllätysesteitä

Perjantaina kävin aletuntien joukossa normaalihintaisen tunnin. Pätevien aikuisten pienryhmään. Tosin kokonpano oli vaihtunut aika lailla. Ratsukoita tunnilla oli 4 ja tunnin piti sijainen. Keli oli ihanan lämmin, lähempänä kahtakymppiä. Mutta aiheena ei ollutkaan koulua vaikka olin tästä lähes varma vaan listassa luki kavaletti/este. Ratsuni oli ei niin yllättäen Cunami.

Osa olisi halunnut mennä koulua mutta lopputulemana "kai nyt ainakin jotain hypellään". Kasattiin 4 estettä ja päätyyn kaksi kavalettia ympyrälle. Suojat jalkoihin.

Alkuverkassa tehtiin ravista käyntiin siirtymiä. Cunami taas vyöryi, joten tuli vinkki tehdä enemmänkin siirtymiä jos tarvitsee. Yritin myös peruuttaa mutten saanut askeltakaan taakse. Pikkuhiljaa siirtymät kuitenkin paranivat ja parhaimmillaan ruuna pysyi pyöreänä ja sain hidastamaan käyntiin lähes pelkällä istunnalla. Laukassa ei vyörynyt ja piti keskittyä taas pitämään ratsu suorana.

Alkuun tultiin kavaletteja ympyrällä. Pari kertaa kumpaankin suuntaan. Kertaalleen keilattiin, askelia väliin tuli 2 - 3. Suht siistiä. Sitten tultiin 20 metrin linja. Ope kysyi että saako nostaa. Vastasin että juu ja esteet nousivatkin samantien lähelle kasikymppiä. Turvaliiviä ei sattunut olemaan matkassa. Neljä sujuvaa askelta. Oltaisiinkohan viuhdottu joku kerta vähemmälläkin?

Kaareva linja oikeasta vasemmalle oli haastavampi. 24 metriä ja välillä kiihtyi. Pari kertaa ensin pelkällä kaarella, askelia taisi tulla pääosin 5. Ekalla kerralla ennen jälkimmäistä estettä ruuna vähän arpoi että kummalta puolelta menisi ohi. Päästiin kuitenkin yli. Lopulta tein väliin kontrollivoltin. Voltilla sain kivasti haltuun mutta heti kun suoristin kohti jälkimmäistä niin ruuna ampaisi. Taputin ylityksestä mutta ope käski ottaa laukka ensin haltuun ja taputtaa vasta sitten.

Lopuksi tultiin kuuden hypyn rata. Suora ja kaksi kaarevaa. Tämä on videolla. Suora meni rauhallisesti, muualla mentiin lujempaa. Sain aika äkkiä aina haltuun ja lopun sakkokierroksella rauhottui kivasti.

Oli hauska tunti vaikkei koskaan aiemmin ole ollut ihan yhtä vauhdikasta menoa. Ei pukitellut eikä vetänyt päätä alas (ihan tosi vähän korkeintaan). Tämmösiä kysyttiin myöhemmin. Loppuraveissa ei juossut alta vaan oli rento ja rauhallinen.

Ongelmia:
alkutunnista jännittyi vähän yhdessä kohdassa kenttää
välillä mentiin aika haipakkaa
pari pudotusta

Parannusta:
ihana keli
vauhti ei hirvittänyt
ei kieltoja

Tältä se näytti:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora