tiistai 7. heinäkuuta 2015

Liian leveä ratsu

Tiistaina päädyin ratsaille vasta illalla. Väsytti kovasti ennen tuntia eikä ratsuksi osunut Sissi oikein lohduttanut. Viimeksi oli edestä raskas ja kiihdytti. Hoitaessa oli tänään oikein asiallinen. En laittanut gramaaneita mutta otettiin ne varmuuden vuoksi kentän laidalle. Raipan jätin open vinkistä pois. Ratsukoita oli 5, lämmintä pilvinen +17°C mutta tuntui kylmähköltä. Menin silti t-paidassa ja hyvin tarkeni.

Käynnissä tamma toimi ihan ok, kovin ihmeitä ei ehditty tehdä. Vähän taivutella voltteja kumpaankin suuntaan. Siirtymissä turpa nousi. Heti alkuraveissa tajusin että olisi pitänyt venytellä alle. Lonkissa tuntui tosi pahalta. Keventäminen ihan sattui kun tamma oli niin pyöreä eikä jalkani kääntyneet sen ympäri. Eipä siitä kovin hyvää tullut. Päästä vähän pidemmälle kaulalle, pyöreämmäksi. Yritin keskittyä. Aijaijai. Laukassa sama juttu. Oikea sattui vasenta enemmän ja oma keskittyminen herpaantui pahasti. Onneksi tamma ei painanut käsille tai vyörynyt. Kuunteli istuntaa. Mitään kovin laadukasta ei kyllä esitetty ja siihen syy oli huonossa ratsastuksessa.

Päivän tehtävänä oli avot. Haaveilin käyntiavoista mutta lopulta tehtiin käynnissä vain eka kerta, loput ravissa. Sain nostaa jalustimet kaulalle ja harjoitusravissa oli sentään siedettävä istua. Avot meni sinnepäin. Myöhemmin tehtävään lisätyt laukkapätkät oli aikamoista leviämistä. Kun skarppasin kunnolla niin saatiin kelpo pätkiä, harmi vaan että lähinnä levittiin. Vasenta laukkaa ei enempiä menty, se olisi ollut meille se helpompi.

Loppuravit yritin pitää mahdollisimman lyhyinä. Nyt osasin onneksi jo keventää vähän kivuttomammin. Mutta pitkin ohjin kävely oli oikein kiva.

Harmi että tästä tuli tällainen leviämistunti. Sissin kanssa olisi kiva mennä joskus kunnon käyntityöskentelyä sekä hyvin maltilla ja skarpaten vähän siirtymiä. Sellaista, että kykenisin tekemään ne hyvin.

Ongelmia:
huonoa ratsastusta
kipeät lonkat
tamma jännittyi konttikulmassa
kunto rupesi loppumaan
laaduttomat siirtymät

Parannusta:
ei vyörynyt
ei painanut käsille
kun tsemppasin niin tuli kelpo pätkiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora