tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kouluvalkassa Easylla yksäreiden joukossa


Tänään pääsin pitkästä aikaa kunnon kouluvalkkaan. Oltiin Easyn kanssa yksäreiden joukossa. Siitä vähän miinusta että ratsukoita oli 5. Mielestäni vähän liikaa kun kahteen on tottunut. Opena oli perjantaiopeni ja valkka oli naapuritallin kentällä. Ekaa kertaa mulla siellä. Keli oli puolipilvinen +22. Mentiin hyvissä ajoin paikalle kuten kaikki muutkin ja käveltiin pitkin ohjin.

Open saapuessa alotettiin raviverkka. Tuli taas huutia liian pitkistä ohjista ja siitä ettei oo tasaista tuntumaa. Piti ajatuksen kanssa ruveta ratsastamaan pohkeella ohjalle. Aina kun unohdin niin palattiin siihen hepalle niin mukavaan ultrakevyeen ohjastuntumaan. Kulmat piti ratsastaa huolella. Oikeaan kierrokseen volteilla hepo väisti, sitä en aina huomannut. Volteilla oikeaan oli tekemistä ihan lopputunniksi asti. Kun käänsin ulkoavuilla niin hepo meinasi lähteä asettumaan ulos. Sisäpohkeen ympäri en sitä saanut. Hepo oli kuulemma myös hidas pohkeelle.

Alkutunnista mentiin 3-kaarista kumpaankin kierrokseen. Tässä vielä hain hepoa avuille eikä se ollut kovin pyöreä. Meno kuitenkin parani yllättävän nopeasti. Kun ratsu pyöristyi niin ope kehui ja ehdotti että seuraavaksi rupeaisin ratsastamaan ravia pomppuisammaksi ja takajalkoja paremmin töihin. Kerrankin huomasin erot itse. Mentiin kumpaankin suuntaan ja ratsu tasottui mukavasti. Lopuksi tehtiin kaarien sisään voltit. Sitten oli aika nostaa jalustimet kaulalle.

Seuraavana tehtävänä nostettiin pitkän sivun alusta vastalaukka ja ratsastettiin loivalla kaarteella kulman yli lyhyen sivun keskelle. Siinä raviin ja ravissa heti voltille. Ja seuraavalle sivulle sama juttu. Tämä meni yllättävän hyvin. Easy ei kaahotellut, tuli käsky jopa laukata tomerammin. Sain menoa jopa suoristettua ja siitä kehuja. Kovin suoralta ei tosin selkään edelleenkään tuntunut. Tätä mentiin useampi kierros kumpaankin suuntaan. Tuli vain pari stiplua, eli paljon odotettua paremmin. Ravikin tuli nopeasti haltuun. Parhaat siirtymiset tuli kun muistin ratsastaa siirtymän, pitää pohkeet tuntumalla ja hidastaa istunnalla. Silti joutui vetämään lisäksi.

Sitten alkoi puomien kanto kentälle. Vähän ihmettelin että mitäs loikkia tulee kunnes tajusin että niistä tulee opasteita. Jatkettiin kolmikaarisella, jota oli nyt puomit ja äksät merkkaamassa. Ope vähän varotteli että nyt tehtävä vaikeutuu. Kuvittelin että selvitään kunnes kuulin mitä tuleman pitää. Kolmikaarinen samassa laukassa pysyen, siten että keskimmäinen kaari mennään vastalaukassa. Voi kauhistus.

Alotettiin vasemmassa kierroksessa. Eipä onnistunut ekalla kerralla. Mutta toisellapa onnistui, vaikka hepo meni melko lujaa, kenossa ja kaula mutkalla. Sen jälkeen ei taas onnistunut vaan tuli ravin kautta vaihtoja. Saatiin 4 - 5 kertaa yrittää heti uudestaan muttei vastalaukka pysynyt. Mieluusti olisin sen toisenkin onnistumisen ottanut. Kummallisinta tässä oli se, että myötälaukan kanssa oli ongelmia. Monesti tuli kommenttia että takajalat ravaa. Voltilla se tuntuikin ihan kamalalta. Voltattiin välillä useampi voltti ja hepan jalat vaan mukelsi omiaan. Sitten piti jo huutaa apua. Rentoudu oli vastaus. Uusi nosto paransi monesti.

Oikeassa kierroksessa tuli melko lupaavia alkuja mutta sitten rikkoi ravin kautta myötälaukkaan. Lopulta sain ulkopohkeeni tukemaan tarpeeksi ja osasin kai olla vetämättä ulkoa liikaa. Tuntui että pienenpieni istunnan heilahdus rikkoo laukan. Vähän kaahottaen taidettiin edelleen mennä mutta hyvään suoritukseen saatiin lopettaa.

Loppuraveissa Easy liikkui kivasti ite eteen. En jaksanut ottaa jalustimia (enkä ollut saanut mielestäni tarpeeksi rääkkiä, ei ollut yhtään kuollut olo) niin kevensin loppuravit ilman jalustimia. Nyt sai luvan kanssa antaa pidempää ohjaa. Ihan tasainen hepo ei ollut mutta yllättävän matalana ja kuolaintuella pysyi.

Loppukäynnit käytiin maastossa. Lammelle vähän puljaamaan jalkoja viileäksi, minimäkitreenin ja tien kautta takas. Yllättävän kauan meni käynnissä. Matkan varrella oli tosin myös mörkö, eli puu oli kaatunut vähän tielle maastoesteen viereen. Aikamoista kyttäystä ja patistelua oli että siitä päästiin. Muuten mentiin pitkin ohjin mutta siinä Easy meinasi poistua takas lammelle. Kun päästiin tallille niin pahimmat hiet oli jo kuivuneet, pyyhkäisin vain kostealla harjalla satulan kohdan.

Ongelmia:
vasemman myötälaukan takajalkasähläys
vastalaukkakaarteet
ei ollut kuolemaksi

Parannusta:
tuli aika nopeasti melko hyväksi
hankala vastalaukkakaarre onnistui sentään kerran kumpaankin suuntaan
ei pahemmin heilutellut päätään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora