tiistai 17. heinäkuuta 2012

Toista kertaa Wandalla, laukansäätelyä puomeilla


Tulin houkutelluksi mukaan Tallinmäelle puomitunnille, jolle toivottiin laukansäätelyä. Privatunnille mentiin kolmisin (leiriläisiä, mukana myös Anne). En esittänyt ratsutoiveita etukäteen mutta Riikka ehdotti mulle Wandaa. Salaiset haaveeni oli Wanda tai Ässä. Totesin mieluusti että käy. Myöhemmin Riikka tosin sanoi että olisin voinut jollakin muullakin mennä. Vastasin että Wanda käy oikein hyvin mutta rupesin sitten pohtimaan että mitäköhän vaihtoehtoja olisi tullut. Keli oli tuulinen ja aurikoinen n. +20. Hepalle laitettiin hyppykäytössä ovat pelhamit.

Wanda oli taas säpäkällä päällä. Tallissa oli tosin kiltisti. Kentällä ei suostunut tulemaan penkin viereen ja vähän pakitteli. Totesin että kapuan selkääsi joka tapauksessa ja loikkasin sitten ilman penkkiä. Pitkin ohjin käynnissä oli jo vauhtia vaikka kuinka, välillä taisi tulla ravirikkojakin. Alkuun verkattiin itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Tehtiin paljon siirtymiä ja kehuin heppaa kun malttoi hidastaa. Raviakin olisi halunnut mennä aika lujaa mutta sain kaahotuksen hillittyä.

Ekana tehtävänä mentiin puomeja ravissa ja otettiin välissä käyntiin. Välillä meni ihan ok, välillä tuli taas kiemurtelua ja hepo nyki päätään käynnissä alas. Jarrut kuitenkin pelasi eikä kuumunut puomeista. Tultiin jokunen kerta kumpaankin suuntaan.

Sitten taidettiin ruveta jo laukkaamaan puomeja (3 kpl), väleinä 17 m. Alkuun piti tulla tasaisella laukalla yli. Aluksi pysäytettiin lyhyen sivun jälkeen. Viittä laukkaa haettiin mutta ekaan väliin lipsahti kuudes. Sen jälkeen onnistui kumpaankin kierrokseen hyvin 5. Seuraavaksi lyhennettiin ja piti tulla kuudella. Lyheni niin hyvin että lipsahti ekaan väliin 7. Tämän jälkeen kuusikin meni helposti ja tasasesti. Kertaalleen tosin taidettiin tulla vähemmän tasaisesti ja laukka matkalla vaihtuen. Sitten tultiin vielä neljällä. Ekaan suuntaan helposti, toiseen onnistui vasta tokalla yrityksellä kun en pyytänyt tarpeeksi.

Tämän jälkeen aloitettiin matkan varrella säätely. Ekaan väliin 6 ja toiseen 5. Ei ongelmia. Tultiinkohan myös 5 ja 4. Lopuksi testattiin vielä hankalammin (jota ei alunperin ollut suunnitelmissakaan) eli vähempi ekaan väliin ja enemmän seuraavaan. Askelmäärän sai ite valita ja alotettiin turvallisesti 5 + 6. Toiseen suuntaan lähdin kokeilemaan että onnistuisiko 4 + 6. Neljä tuli, sekosin laskuissa ja lopulta askelkaan ei sopinut. Taisi tulla 5,5. Enempää ei kuitenkaan tätä tultu.

Suurempia korjauskommentteja en muista saaneeni. Ehdotuksia että voisi tehdä itsenäisestikin siirtymiä. Odotellessa mentiin siis käyntiä. Muutaman kerran piti Wandan kanssa vähän taistella. Kun pyydän käynnistä eteen se tarkoittaa ravia eikä laukkaa. Hepo nosteli laukkoja itekseen. Muutaman kerran myös pysäytti itsensä aitaan. Olin aika ihmeissäni kun hepo käänsi pään aidan yli ja pysähtyi.

Lopuksi tultiin vielä laukanvaihtoharjoituksia lävistäjillä kavaletit apuna. Oikeasta vasempaan laukkaan vaihtoi hyvin hypyssä. Toinen suunta oli vaikeampi enkä saanut vaihtoa askeleessakaan vaikka yritin. Olikohan kolmas kavaletin ylitys, joka auttoi.

Loppuraveissa hepoja piti venyttää pitkiksi alas. Wanda lähti vähän kiihtymään ja mentiin melko reippaasti. Pyöriteltiin kuitenkin ympyröitä aikamme. Käyntiin siirtyessä hepo taas nyki ohjia. Otettiin sitten siirtymä uusiksi ilman nykimistä. Loppukäynneissä en jaksanut enää yrittää säädellä käyntiä. Naureskelin vaan että voin leikkiä olevani issikoimassa kun heppa menee mitä lie tölttiä alla. Käynniltä se ei ainakaan tuntunut.

Ongelmia:
pään nykiminen käynnissä oli ärsyttävää
välillä painui kuolaimen alle
vauhdista ei ainakaan ollut puute

Parannusta:
laukan säätely oli ihanan helppoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora