torstai 19. heinäkuuta 2012

Istuntatunti jälleen entistä kivemmalla Hassella

Eilisen jälkeen oli sittenkin vähän hyytynyt olo. Tuppauduin silti tallille tänäänkin. Pätevien tunti oli täynnä ja seuraava meni maastoon, päädyin siis jatkotunnille. Mennessä vähän kadutti. Tallilla ensimmäinen positiivinen huomio oli listassa Hasse. Sen jälkeen havaitsin että uusin ope pitää tunnin. Aiheena istunta. Ei kaduttanut enää yhtään että lähdin.

Mentiin kentälle uhmaamaan pilviä eikä satanut yhtään. Aihemmin oli tullut vettä, joten ei pölissyt. Lämmintä oli n. +16. Saattoipa välillä vähän aurinkokin pilkahdella. Hasse käyttäytyi edelleen tosi fiksusti. Kun otin ohjat niin vähän piti houkutella että sain ratsun pyöristymään, ei tullut ihan yhtä helposti kuin koulukisaverkassa. Alkuverkassa muistaakseni oikea kierros oli helpompi ravissa. Kumpaankin se lopulta pyöristyi. Turpa taisi osottaa helpommin vasemmalle ja vasemmasta koin vetäväni enemmän.

Alkuun mentiin käyntiä ja ope kertoi yleisesti hyvästä istunnasta. Yritin keskittyä olemaan selkä suorassa, kädet nyrkissä, nyrkit pystyssä ja kädet kannettuina. Kevyttä ravia mennessäkin tuli vielä yleistä istunnasta.

Sitten jakaannuttiin ympyröille. Niillä mentiin ensin harjoitusravia ja myöhemmin tehtiin siirtymiä ravista käyntiin istunnalla. Sain kommenttia että istun tosi hyvin. Vastasin että muilta opettajilta tulee huutia. Kuulemma olen rennosti mutta jäntevästi vatsalihakset töissä. Mitä pyöreämpänä Hasse ravasi, sen helpompaa siellä oli olla kyydissä. Opelta tulikin kommenttia että voin ruveta työstämään Hassea ravissakin peräänantoon. Jos takajalat unohtuvat matkasta niin raipalla avustusta. Siirtymät ravista käyntiin tuli parhaimmillaan vetämättä pelkällä istunnalla. Liikkeellelähtö oli vähän hitaampaa, muutaman kerran muistutinkin raipalla.

Sitten tehtiin siirtymiä itsenäisesti, noin puoli kierrosta käyntiä ja puoli ravia. Hassen meno parani. Saatiinkin kehuja käyntiinsiirtymistä.

Laukka oikeaan kierrokseen mentiin yksitellen ympyrällä open syynissä. Kuulemma istuntani on parantunut kovasti siitä mitä se oli istuntatunnilla Valman kanssa ollessani. Ja mitä tästä on aikaa, muutama viikko. Mahtoikohan olla tosissaan. Hasse laukkasi nätisti ja rauhallisesti. Ohje tuli että jos istuu vähän laukkaa vastaan ja kokoaa pohkeella niin heppaa saa kokoamaan ja laukkaamaan enemmän ylöspäin. Tai jotenkin noin. Tehtiin muutama ravisiirtyminen. Ekalla kerralla en malttanut ensin lyhentää laukkaa tarpeeksi niin ravi oli aika reipasta. Reipasta se oli toisellakin kerralla mutta nyt siellä jo jotenkin istui.

Muiden laukatessa yksitellen tehtiin odotellessa toisessa päässä siirtymiä käyntiin ja raviin. Innostuin hinkutuksesta kovasti eikä Hasse saanut lepohetkeä. Ravi parani ja hepo rupesi pysymään tasaisen pyöreänä. Välillä ei olisi malttanut kuunnella istuntaa ja jouduin hidastamaan ohjillakin. Sitten innostuin ravin säätelystä ja välillä mentiin hidasta ravia, välillä vähän isompaa. Taas jäätiin kauas siitä edellistunnin uljaasta keskiravivenytyksestä mutta helposti lähti. Mitä isommin mentiin niin sitä pomppuisampaa selässä oli. Mutta koska ratsu oli pyöreä niin muinaiseen perunasäkkioloon ei päädytty. Huippua!

Vasempaan kierrokseen laukattiin kaikki kerrallaan. Hasse oli edelleen tasainen ja rauhallinen. Olipa helppoa. Ravisiirtymäkin onnistui istunnalla. Ja muistaakseni ekaa kertaa hepo oli rauhallinen myös loppuraveissa. Kommenttia tosin tuli että näyttää keskiravilta. Näin äkkiä sitä ite sokeutuu. Mutta pidätteillä Hasse hidasti menoa. Hitaasta ravista kun pyysi vähän eteen niin tuli oikein kiva. Sitten annoin ravissa vähän pidempää ohjaa, hyvin pysyi matalana. Ja käyntiin päästiin lähes pitkillä ohjilla, vetämättä ja ilman hepan pään nousua. Hyvä Hasse!

Tallissa piti vähän neuvotella että ruokiin ei kosketa ennen kuin annan luvan. Ei Hasse väkisin ollut ryysäämässä mutta toisella kädellä piti olla estämässä. Vähän yllätti ettei hepo ollut hikinen kuin hieman satulan alta.

Ongelmia:
ravissa ei aina malttanut kuunnella istuntajarrua
tunnin jälkeen olisi halunnut syödä ennen kun annoin luvan

Parannusta:
3 tasapainoista, pyöreää askellajia
ei kaahottanut koko tunnin aikana
kannatti ehdottomasti käydä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora