maanantai 30. heinäkuuta 2012

Easyn ja Elsan 3 kierrosta maastossa

Tänään oli Easyn kevyt päivä viikonlopun kenttäkisojen jälkeen. Ajattelin mennä joko maastoon tai kentällä ilman satulaa. Onneksi löytyi maastoseuraa taas Elsa-tammasta niin lähdettiin metsään. Keli oli ihanan lämmin, +25 ja puolipilvistä. Katselin ennusteesta että illalle ukkoskuuro ja paljon sadetta luvassa, sitä ennen liikkeelle siis.

Mentiin suurin osa matkasta käyntiä. Yritettiin pysyä Elsan perässä mutta välillä piti ottaa aina ravilla kiinni. Alkumatkasta Easy ravisteli päätään aika paljon. Mentiin pitkin ohjin. Korvahuppu ja ötökkämyrkyt jäi matkasta (eikä omasta mielestäni pahemmin ötököitä ollutkaan). Turpaverkkokin taisi olla jotenkin vinossa. Loppumatkasta hepo unohti ravistelun.

Käytiin joka kierroksella vähän puljaamassa lammella. Mentiin siis pienillä polunpätkillä höystettynä ihan perus pitkää ratsastuslenkkiä.

Takakaarteessa otettiin ravia. Elsasta lähti kunnon ravurivauhti ja Easya sai hoputtaa että pysyttiin vauhdissa. Välillä Easy fuskasi ja laukkasi. Ei tulisi ravuria siitä kun niin herkässä oli laukka. Sitten taas pitkät pätkät käyntiä ja seuraavallakin kierroksella ravia takakaarteessa. Nyt Easy rupesi jo innostumaan ja saatiin ravivauhdiksi parikymppiä. Nyt saatoin jo höllätä ohjista ja antaa hepan mennä omaa vauhtiaan. Väliin otti vähän laukkaspurttejakin. Olin mielissäni että hepan omat menohalut on tallella. Ei revitelty vaan hillitsin menon raville. Sitten jälleen välikäynnit. Vikan kierroksen ravit mentiin takakaarteessa toiseen suuntaan. Taas tuli pari laukkarikkoa mutta suht nopeasti Easy uskoi että nyt ravataan. Ja lammen ohi pitkät käynnit takaisin tallille.

Noin puolessa välissä reissua alkoi jyrinä. Ekan salaman näin tallin kulmalla. Hyvin ehti hepan silti huuhtoa ja hoitaa takaisin tarhaan ennen kuin sade alkoi. Kovin pitkään ei hepat tarhailusta nauttineet kun vettä rupesi tulemaan saavista ja ukonilma iski päälle. Pääsivät sitten nauttimaan päiväheinät talliin. Kotimatka meni vesiskootterilla :)

Ongelmia:
ei pysytty käynnissä Elsan vauhdissa
rikkoi ravista useampaan kertaan laukalle
alkumatkan päänravistelu

Parannusta:
oli tosi mukavaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora