torstai 5. heinäkuuta 2012

Neljäs leiripäivä alotettiin ellipsikavaleteilla ja laukanvaihdoilla


Torstaiaamun ratsukseni meinasi jäädä Julio. Vaihto kuitenkin onnistui kun menin mieluummin Millalla. Nyt ryhmillä oli ekaa kertaa eri tuntisisällöt ja eka ryhmä meni koulua, me kavaletteja. Milla oli tänään vähän hyytynyt, samoin kuski. Tallissa seistä tönötti ja satuloin sen ennätysajassa. Kentällä käynti oli aika väsynyttä. Vähän yritin taivutella mutta aika hankalaa oli kun poni ei meinannut liikkua. Kaipasin jo vähän kannuksia. Aloitin vähän omin lupineni ja ravailin jo kun tuli lupa ruveta keventämään. Siirtymät käyntiin tuli suht helposti mutta oli ravikin vähän matamista. Ainakin ympyröillä. Pitkällä sivulla vauhtia sitten löytyi kun pyysin.

Verkkalaukassa tuli ohje tehdä ympyröitä ja mennä vähän kevyessä istunnassakin. Pitkillä sivuilla rupesi vähän askel venymään jo. Volteilla vähän hyytyi. Jälkimmäiseen suuntaan rupesi olemaan jo kunnon laukkaa. Ope kattoi sillä silmällä että kaahotetaan muttei sanonut mitään. Kentälle oli ilmestynyt jo muutama maastoestekin niin meillä oli vähän ku kenttäverkka. Gps sanoi tunnin maksiminopeudeksi vähän vajaa 24 km/h eli suht rauhallisesti oikeasti mentiin.

Mitään erityisiä verkkahyppyjä ei hypätty vaan alotettiin kavalettitehtävällä. Päivän kuvio oli ellipsi, jota olen ainakin Elmon ja Bryggin kanssa hypännyt. Elmon kanssa hypätessä taisi muuten olla sama ope. Virallisesti 17 m pitkien sivujen väleinä ja päätysäteenä 5,5 metriä. 2-3 laukkaa päätykaarteisiin ja 4-6 suorille. Meidän välit oli jotain muuta. 17 metriä oli suorat mutta päätykavaletit oli kauempana. Oli kiva että kenttä oli niin leveä että mahduttiin odotellessa kävelemään tehtävän ulkopuolella.

Nämä on niin pieniä että selviää astumalla yli tuumaa Milla.
Jalustin voisi olla vähän paremmin.
Alkuun mentiin pelkkiä linjojen kavaletteja. Piti mennä tasella laukalla ja ottaa joka väliin sama laukkamäärä. Meillä ei ihan täydellisesti mennyt. Eniten häiritsi jatkuvasti vääräksi vaihtuva laukka. Kumpaankin kierrokseen. Alkuun tulin viidellä ja sitten päätin yrittää neljää. Kommenttia tuli että liian lentämällä ja hallitsematonta. Meni tosin hyvinkin välillä ja neljälläkin päästiin kontrolloitua menoa.

Näin seistään jalustimilla hepan hypätessä.
Jalustin taas liian syvällä ja kantapää ylhäällä.
Tästä asennosta seuraa alempana videossa näkyviä ongelmia.

Jalustimilla seisominen toiseen suuntaan.
Mitenköhän oppisin myötäämään ylöspäin?
Hetken huilauksen jälkeen otettiin päädytkin mukaan. Meillä tuli päätykaarteisiin 5-7 laukkaa ja suorille 4-5. Yritin mennä alkuun tasaisesti viidellä mutta tuli vähän stipluja. Milla oli siitä kiva ettei pahemmin pudotellut ja meni yli. Sitä en tosin osannut arvata että jos askel ei sopinut niin hypätäänkö läheltä vai kaukaa. Sain sen pomppaamaan pyynnöstä kaukaa mutta sitten mentiin monesti useampi askel reippaasti.


Banzaii! Välillä hypättiin vähän kaukaa.
Älkää tehkö näin.



Kuski johtaa päädyssä.

Ekalla kierroksella mentiin vaikka kuinka tuhottoman monta kertaa. Ihan tasaista ei tullut. Laukat pysy paremmin myötänä kun muistin johtaa vetämättä ja kääntää katseen. Olisi pitänyt ratsastaa ihan tarkasti joka hyppy niin olisi tullut hyvä. Vastalaukkakaarteet oli aika haastavia. Onneksi vaihtoi sitten myös hypyissä takas. Muutaman kerran taidettiin mennä ristilaukkaakin ja siitä päästiin kaarteessa eroon ratsastamalla takaosa kunnolla alle. Luulisin että sain vaihdettua siellä takaosankin. Kertaalleen menin välin neljällä, Milla hyppäsi viidennen ja siinä vaiheessa sukelsin jo kaulalla (ks. video alla). Taisin poistua satulasta mutta hepo laukkasi onneksi suoraan. Kampeuduin takaisin kyytiin, hepo onneksi hidasti käynnille ja sitten jatkettiin jo matkaa. Kertaalleen myös oikea ohja valahti pitkäksi ja kun nyin sitä takaisin tuntumalle niin huomasin vetäväni martingaalin kaulanarusta.

Kuinka käy jos hyppää ennen hevosta.


Se vähän keljutti ettei saatu lopettaa aina onnistuneeseen suoritukseen. Eka lopetus tuli ihmeellisen laukkaräpellyksen jälkeen. Samoin toka aivan tosi kummallisen hypyn jälkeen ope sanoi että riittää. Huusin takas että ei riitä ja tulin voltilla viimeisen vielä uudestaan. Meni paremmin.

Lopuksi tultiin vielä kentän keskellä olleita kahta puomia 45° kulmassa laukassa, tarkoituksena vaihtaa laukka. 1, 2, 3, pidäte, avut, uusi laukka. Itellä ei vaan laskut menneet yhtään tahdissa. Tarttisin jonkun apuhuutajan siihen. Siinä kun pitäisi vielä osata laskea että koska alottaa sillä ykkösellä että osuu puomeille. Milla kuitenkin vaihtoi. Kuulemma. Ja kuvienkin mukaan. Ite en oikein tiedä mitä tapahtui.


Laukkaa vaihtamassa.



Laukka vaihtuu vasemmasta oikeaksi.
Laukka vaihtuu myös oikeasta vasemmaksi.

Tänään Milla oli taas menossa kun keräsin ohjia lepokäynnin jälkeen. Lopputunnista loikkasi laukalle. Sitten vain ohjat lyhyeksi ja poni pomppi paikallaan. Loppuraveissa liikkui jo ihan hyvin eteen mutta oli kuitenkin yllättävän rauhallinen. Ei paljoa pyöristytty, oikeaan ainakaan. Vasemmassa meni jo vähän sinnepäin. Millalle taisi olla aika rankkaa sillä hikosi märäksi. Keli oli pilvinen.

Ongelmia:
alkuun oli sekä hepo että kuski hyytyneitä
vähän sähellystä välissä
kuski meinasi pudota kun hyppäsi ennen heppaa

Parannusta:
pysyin kyydissä
keikkumisesta huolimatta kasasin itseni nopeasti
laukat vaihtui askeleessa puomilla vaikka hassulta tuntuikin

   
Millakin hymyilee hammashymyä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora