lauantai 7. heinäkuuta 2012

Uusintayritys Aksun kanssa koulukisoissa


Koulukisojen jälkimmäinen ratsu oli Aksu, jonka kanssa edelliset kisat meni penkin alle. Ella teki Aksullekin pikasykeröt. Ohjelma oli sentään eiliseltä tuttu K.N. Special. Aksun satulointi piti hoitaa ite. Tässä vaiheessa huomasin että hepalla on toinen suupieli auki. Ei hyvä. Ei onneksi vuotanut mutta ei se hyvältäkään näyttänyt. Ite olin entistä enemmän hyydyksissä. Seistiin tovi pihalla ennen kuin jaksoin mennä maneesiin verkkaamaan. Maneesissa ei ollutkaan muita ja varmuuden vuoksi talutin Aksun ensin ympäri. Takaovi oli auki ja kyttäsi selvästi sitä.

Vähän oli hepalla keskittyminen kadoksissa. Välillä sisällä kävi muitakin mutta sitten oltiin taas yksin. Otettiin hyvin kevyt verkka Aksunkin kanssa. Myös itseäni säästääkseni. En tainnut maneesissa edes mennä harjotusravia. Pihalla vasta tajusin että ne hankalat laukannostot unohtu treenata. Ennen kentälle siirtymistä Aksu vielä "doupattiin" eli rasvaa naamaan peittämään auennutta suupieltä. Sieltähän olisi voinut tulla hylsy jo ennen suoritusta. Hepalle reiluintahan olisi ollut jättää kisat välistä. Toivottavasti sai parannella itsensä tämän jälkeen kuntoon.

Onneksi raipan sai kuulemma pitää vielä kentällä ja treenattiin nostot ja laukasta takaisin raville siirtymät siellä. Yritin saada vyörymättömiä siirtymiä alas. Laukat nousi vähän tahmeasti ja kerran nousi vasen vääränä. Aksu ei onneksi ollut tänään niin raskaan tuntunen edestä. Kentällä kun verkkailtiin niin Aksu roikotti kieltä ulkona. Eipä sekään kovin kouluratsumaista kuvaa anna.

Radalla Aksu oli tasainen, alkuun vähän nahkea. Alussa rokottui pisteitä kielen näyttämisestä. Keskiravista tuli vitonen, ei vastaa rehellisesti apuihin. Tulipa sentään jotain eroa harjotusraviin. Volteilla taas nämä mun tyypilliset ongelmani eli taivuta rohkeammin. Sitten ruvettiin vähän parantamaan. 3 askeleen käyntisiirtymästä tuli 7. Ravissa kyllä tuntui välillä että ratsu hyytyy ja kopauttelin sitä vähän isommin jaloilla.

Pysähdys oli hallittu, 7. Oikean laukan nostosta kommentti että säilytä kuolaintuntuma, silti 7. Laukkaympyrästä 7. Taisi olla tällä laukkaympyrällä kun hepo heitti päätään. Videolta en sitä kyllä huomaa. Lävistäjällä hepo jäykistyi, siitä 6. Vasen laukka ei meinannut nousta ja tuli pari askelta myöhässä. Taas on armeliaasti rangaistu ja annettu 5,5. Mutta pääty-ympyrästä 7,5! Ja lävistäjästä! Siirtyminen käyntiin 8! Koko KN:n vaikein kohta ja elämäni eka kasi. Omasta mielestäni ei kyllä niin hieno siirtymä ollut. Olisin antanut ehkä 6,5. Mutta musta ei olisikaan koulutuomariksi.

Alakerrassa oli numeroita kutosesta seiskaan. Askellajeista 6, oikeiden teiden seuraamisesta 7. Tulokseksi 64,200 %. Palkinnoille ei päästy, oltiin seitsemänsiä 19 kisaajasta. Puolenvälin paremmalle puolelle kuitenkin. Olen tähänkin tyytyväinen mutta jäi semmonen olo että Aksu on mulle väärä ratsu. Meillä ei jotenkin synkkaa.

Kisaleffa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora