tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kolmas estetunti putkeen

Päivän kolmas esteratsuni oli Essi. Taktikoin hepan itselleni valmiiksi, sillä en halunnut pintelöidä sitä. Ratsukoita tälläkin tunnilla oli 6. Tämänkin menin kaverin puolesta. Helposti meni itselläni kolme estetuntia putkeen. Vaikka taas aurinko paistoikin. Ope käski ottaa kouluraipan mukaan jos on löysä. En tainnut raipata kertaakaan koko tunnin aikana.

Tämä oli näistä tunneista kevyin. Alkuverkassa oli enemmän käyntiä ja ravia. Tosin ravissa piti tehdä lyhennyksiä ja pidennyksiä ja ratsastaa sisätakasta alle. Se oli erittäin työlästä. Laukka lähti rullaamaan kunnolla vasta kun kiihdyteltiin kunnolla ympäri kenttää.

Essi tuntui ratsuista eniten kiemuralta. Tämäkin loikki mistä sattuu. Loppua kohti osasin olla näissä silti yllättävän hyvin mukana. Päivän ekalle pystylle otettiin vähän turha kielto. Toin huonosti ja lähestyttiin vähän vinosti. Essi luikahti ohi. Ei yrittänyt toiste. Silti monessa lähestymisessä tuli kiemuraa. Muistutti ainakin pitämään pohkeet kiinni.

Päivän vika este oli taas jotain 80 cm pintaan. Essin kanssa ei taidettu pudotella. Hauska tapaus tämäkin, ihanan symppis. Kaikki kolme esteratsuakin hikosivat märiksi.

Tunnin jälkeen kun olin purkamassa pinteliä niin ripuloi käsivarrelleni. Onneksi ei osunut vaatteisiin.

Ongelmia:
yksi ohimeno kun toin turhan vinosti
loikki välillä railakkaan kaukaa

Parannusta:
ihanan yritteliäs
kevyin tunti näistä kolmesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora