keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Illan bonusesteet hyvän mielen tuntina

Keskiviikkoillalle järjestyi 3 hengen esteryhmä klo 20 - 21. Ratsukseni sinne toivoin Myyn ja hauskasti muutkin saivat samat ratsut, joilla olivat aiemmin estemaastossa. Esteitä kentälle kasattiin 8. Keskihalkaisijalle 6 ristikkoa 90° kulmiin 3,5 metrin väleillä eli sahalaitakuvioon. Toiselle pitkälle sivulle ristikko, toiselle pysty.

Alkuun Myy vaikutti suht tasaiselta. Verkka oli kunnon kuuman hevosen ylikuumennus. Nopeita siirtymiä ja temponmuutoksia. Kun sai pyytää laukkaa eteen niin mehän kirmattiin. 31,2 km/h. Aika hurja vauhti kentälle. Ihan hitaimpia vaihteita ei löytynyt. Mutta ravissakin irtosi lopulta hieno montevaihde ja tamma oikein viskoi jalkojaan.

Hyppelyt aloitettiin ravissa pitkän sivun ristikon yli. Siitä sitten kierros kierrokselta hypättiin lisää siksakin ristikoita. Kuviona siis jotain kahdeksikon tapaista. Yllättävän rauhassa Myy oli. Välillä vähän kiihdytteli vikan esteen jälkeen mutta mahdolliset välikiihtymät sain nopeasti haltuun eikä kertaakaan lähestytty estettä liian lujaa.

Tiukat kaarteet ei menneet ihan niin sujuvasti kuin olin odottanut. Kääntyi kuitenkin. Pystylle taidettiin tulla vähän juureen.

Lopuksi tultiin siksak-linja suoraan yli. Kuskia taisi arveluttaa enemmän ja himmailin vähän tarpeettomasti. Ei nähty muiden suorituksia alle kun aloitettiin eli mentiin ekana. Silti ihan asiallisesti. Toinen kierros meni paremmin kun osasin sujua enemmän eteen. Olipa todella kivaa.

Esteet ei olleet korkeita mutta eipä tällaisella tehtävällä ole niin väliksikään. Kaikilla meni oikein kivasti, hyvän mielen tunti.

Ongelmia:
ristilaukkoja
kiihtyi esteiden jälkeen

Parannusta:
helposti kaikesta yli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora