tiistai 11. heinäkuuta 2017

Iltapäivän tunnilla lisää notkistelua ja laukkaa

Iltapäivän tunnilla jatkettiin siitä mihin aamulla jäätiin eli ensin käynnissä, sitten harjoitusravissa suoristamista ja sulkua. Yhä oli Hempan mielestä vaikeaa. Nyt ei enää hissutettu ravissa aamun tapaan ja jo suunnanvaihdon aikaan vatsalihakseni olivat ihan piipussa. Jatkoin silti sinnillä vaikka huomasin että muu ratsastus kärsi siitä. Jalat nousivat ja hytkyin enemmän.

Laukkoja tehtiin onneksi osin vuorotellen eikä se ollut kuskille yhtään niin rankkaa. Piti ajatella ympyrällä avoa ulos. Etuosa ulommas, oma paino ulkotakasen päälle. Oikea kierros ensin oli vaikeampi. Eikä saanut kiihdytellä. Vasen lähti sujumaan nopeammin. Pitkällä sivulla tehtiin malliksi yksi väistö + asetus sisään.

Pari kertaa päivän aikana Hempalla hirtti pakki päälle. Ei sopinut sekä väistää että aktivoida samalla. Nykimiset vähenivät pikkuhiljaa. Tätä kun jatkaisi pitkään ja hartaasti niin tulisi varmasti hyvä.

Ongelmia:
ravipätkä oli vatsalihaksilleni kuolemaksi
paarmat

Parannusta:
Hemppa jumppasi ja lopetti kiirehtimisen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora