perjantai 6. tammikuuta 2017

Testiin tallin paras esteratsu

Perjantaina jatkui valkuttomuus ja vielä tämä odottamani neljäskin ope eli Aaltiksen perjantaiope sairastui ja omistaja piti tunnit. Pääsin kuitenkin hyppäämään. Ratsuarvailu meni tällä kertaa mönkään, ei tullut Cunamia eikä Akvaa vaan Julka. Mainiota! Sillä olenkin odottanut pääseväni hyppäämään. Ratsukoita tunnille tuli 5. Pihalla oli -15°C, maneesissa -9°C.

Esteitä tuli 21 metrin linjalle pysty ja okseri, toiseen päähän 3 kavalettia 5 metrin välein ympyrän kaarelle.

Alkuverkassa ei opelta tullut juuri muuta kommenttia kuin että ratsu saattaa olla aika jäykkä mutta tässä sitä verkkaillaan pehmeämmäksi. Tämä oli totista totta ja Julka oli kuin rautakanki. Martingaali ei auttanut mihinkään (eikä sille kyllä ollut tarvettakaan mielestäni). Käynnissä ei paljoa oltu ja ravissa sain myötäämään vain kääntämällä turvan oikealle ja myötäämällä vasemmasta ohjasta. Tasaisella tuella tuntui vähän hidastavan, joten ulkotukeni oli aika onneton läpi tunnin. Vasen kierros oli edestä vielä nahkeampi. Laukassa säätyi hyvin.

Tehtävät aloitettiin kahden puomin ympyrältä oikeassa kierroksessa. Ei taipunut sisään ja kaatui sisäpohjetta vasten. Puomista päästiin kuitenkin yli, välillä vähän ilmavammin mutta helposti siellä mukana oli.

Seuraavaksi tultiin puomi-kavaletti-puomi vasemmassa kierroksessa ympyrällä. Ei ihan priimaa sekään mutta suht ok. Aloittaessa säikähti jotain katsomossa ja hätkähti sisälle, hyvin pysyin kyydissä. Oikea kierros kolmella kavaletilla oli taas vaikeampi. Vaikka odotellessa yritinkin taivutella tammaa.

Tehtävä oli yksinkertainen: vasemmassa kierroksessa päädyssä kavaletit, siitä linjalle ja ristikko ja okseri. Ekalla kierroksella sössittiin kavaleteilla niin että tuli kaksi sakkokierrosta. Ravia ja keilaamista. Siitä sitten parani taas. Linjalle tuli ekalla kerralla 5 vaikka kuutta kaivattiin. Ei menty lujaa ja selvisi että väli oli vähän tiivis.

Toiselle kierrokselle ristikko nousi pystyksi ja tajusin tulla vähän hitaammin kavaleteille open kehotuksesta. Kumma baanaamisvimma itselläni oli sinne lyhyisiin väleihin. Linja meni kuudella siististi.

Vikalle kierrokselle esteet nousi ja saatiin kunnia tulla vikoina. Hurjat 75 cm (aiemmin 60). Hyvin meni. Kavaleteille vähän isompia loikkia ja väli nyt asiallisesti viidellä. Myötälaukkakin.

Vaikka meitä oli vain 5 niin silti hypättiin ankean vähän. 6 estehyppyä. Mutta Julka oli kiva peli. Aika huoletta melko vähäisellä treenillä sen kanssa voisi lähteä kisoihin 90 cm.

Ongelmia:
taipuminen
keilattiin kavaletteja
säikkyi yleisöä

Parannusta:
laukka säätyi hyvin
hyppäsi kivasti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora