tiistai 10. tammikuuta 2017

Jäykistelyä, vetämistä ja tohottamista

Tiistaina pääsin taas Holopaisen silmien alle. Viikko sitten alkoi sama kierros uudestaan kuin syksyllä. En ollut viime tiistaina paikalla (aiheena rentous) mutta tänään aiheena oli siirtymät. Ratsukoita oli 5. Ratsukseni sain taas Sakun. Keli pihalla oli nollassa.

Alkukäyntien jälkeen mentiin ympyrälle ja taas tuli uusia asioita. Ratsu piti johtaa sisäohjalla kääntymään ohjan perässä. Ulkonarusta piti päästää irti eikä jaloilla saanut häiritä. Yritin tunnustella mutta olin hämmentynyt että näitä napakäännöksiäkö haettiin. Hevosen tuli seurata tuntumaa rentona. Ohje oli kääntää enemmän ja niin pyörittiin lähes paikallamme. Tätä molempiin suuntiin.

Käynnistä tehtiin sitten pysähdyksiä ja tänään en saanut Sakua kunnolla kuulolle. Ei taipunut kunnolla, ei myödännyt. Ohjat osasin pitää suht lyhyinä mutta kun yritin taivuttaa niin päädyttiin jähmeiksi. Lopulta tuntui että molemmat vetävät. Heppa roikkui taas enemmän vasemmassa ohjassa ja oikea oli tyhjempi.

Ravissa meno oli parempaa ja hahmotin puolierot. Taivuttavaa kättä ylöspäin. Kyynärpäistä suora linja. Ei kymmentä metriä pienempiä kuvioita. Lapoja haltuun. Keventelyt menivät kelvollisesti mutta taas kun vaadin enemmän niin meni hankalaksi. Siirtymät olivat kaikkea muuta kuin kepeitä. Ei oikein halunnut hidastaa, ravista töksähti käyntiin. Välillä vähän kiiruhti.

Laukat tänään kyllä nousi mutta meno oli aika hätäistä ja meille epätavallista kaahailua ja kallistelua. Pudotteli laukkoja pois ja ope kaipasi asetusta. Varsinkin vasemmassa laukassa hepo kaatui sisään, painoi sisäohjalle ja oli ulkoa tyhjä. Olisi pitänyt osata hellittää paremmin.

Open loppukommentit oli positiivisempia kuin omani. En ollut erityisen tyytyväinen. Lannistuneen harmistunut. Tuskin se olisi tänään paljon kummemmaksi muuttunut. Jotenkin taisin olla salaa jäykkä. Oli siellä hyviäkin hetkiä mutta rima oli taas korkeammalla. Tallissa lohdutti kovasti kun tuntikaverikin sanoi että menen Sakulla hyvin. Juuri tällaisena päivänä kehut piristivät.

Ongelmia:
vedettiin Sakun kanssa molemmat
vasemmassa ohjassa kiinni
ei kovin taipuisaa, letkeää tai herkkää

Parannusta:
eteni reippaasti
laukat nousi pyynnöistä
pieniä hyviä hetkiä välissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora