torstai 5. tammikuuta 2017

Itsenäinen humputtelu ilman satulaa kavaleteilla

Torstain pakkaslukemiin (-30°C) vedoten en suostunut maastoon ja tämä oli aivan oikea ratkaisu. Nokka jäätyi pihalla hetkessä. Koulutunnin jälkeen Anne vaihtoi ratsua ja sitten mentiin itsenäiselle. Minä uhoni mukaan ilman satulaa. Maneesissa yhä -17°C.

Maneesissa oli valmiiksi suokki ohjasajossa ja tämä oli Hempan mielestä sangen epäilyttävä. Vähän kuin ravihevonen! Päästiin kuitenkin lopulta käynnissä ja ravissa omia kuvioita ilman että sitä tarvi jatkuvasti tarkkailla.

Hemppa oli taas perusjäykkä. Varmasti paksummat hanskat haittasivat menoa taas alkuun. Ravi tuntui huterimmalta vaikka mentiin aika hitaasti. Suht pian otin sitten laukan mukaan eikä siinäkään ollut kiitopäivä. Sai hoputtaa eteen ja lopulta uskaltauduin koskettamaan raipalla pari kertaa kaulalle. Kannuksia ei ollut. Eikä Hemppa mitään pömelöinytkään.

Laukattiin ja ravattiin maapuomia ympyrällä. Ihan ok. Laukassa saatiin sille jopa vaihto vasemmasta oikeaan. Sitten loikittiin sekä yksittäistä minipystyä että kaaren kahta kavalettia molemmista suunnista. Välikäynnit oli sangen pitkät ja kuvailin Annea samalla.

Lopuksi loikittiin vielä pätkät videolle. Ravi ei ollut kovin lennokasta enkä laukkaakaan usvattanut kunnolla eteen. Olisi voinut. Tuli vähän raahustavampiakin hyppyjä mutta yllätyin miten helppo oli olla mukana. Myös ympyrällä. Olisi mennyt helposti ainakin 60 cm mutten viitsinut omin lupineni lähteä nostelemaan.

Keskipystylle saatiin lopulta vaihto myös vasempaan ja siitä oli hyvä palkata Hemppa loppukäynneillä. Tunteroinen meni muttei ratsu hionnut tälläkään tunnilla. Suurin osa ajasta mentiin käyntiä.

Ongelmia:
jännittyi ohjasajosta
sormia ja varpaita paleli välillä
vaihto vasempaan oli vähän tiukassa

Parannusta:
ei säikkyjä tai loikkia
kavaletit meni ihanan helposti
takapuoli ei hiertynyt
molempiin suuntiin vaihdot

Anne videoi:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora