maanantai 23. tammikuuta 2017

Täsmäohjeilla liikkeelle

Estetunnille kipusin Limozan kyytiin. Tamma oli ollut jo meidän koulutunnillamme liikkeellä (jos niin voi sen jumitteluista sanoa). Pelkäsin ettei se liiku minullakaan. Myös Kropek jatkoi hommia eikä meitä sitten enempää ollutkaan.

Alkukäynneissä yritin itse olla auktoriteetti ja tarpeeksi hereillä että tamma liikkuisi. Vaihtelevaa menestystä. Ope sitten osasi vaatia oikein ja tarpeeksi täsmällisesti että mekin herättiin liikkumaan. Jokainen askellaji piti käynnistää erikseen. Eikä ohjia kärsinyt ottaa liian lyhyiksi. Tämä häiritsi alkuun hetken kunnes viisveisasin kunhan vain edetään. Sopiva pohkeenkäyttö olikin varsin erilaista kuin yleensä hevosilla. Ajatus ketsuppipullon puristamisesta ja hölläys heti kun liikkuu. Tällä sain lähes rikkomaan käynnistä raviin yhdellä liikkeellä.

Hypyt aloitettiin ristikoille ympyrällä ravissa. Käsi kunnolla harjaa pitkin eteen oli ohje. Pientä katsomista alkuun mutta kun jalat oli kiinni niin epäröimättä mentiin yli. Laukkahypyt onnistuivat helpommin kun vauhtia oli aavistus liikaa. Herättely oli yhä oma taitolajinsa eikä aina onnistunut. Sitten tultiin esteitä peräkkäin, 2 askelta väliin. Sitten esteisiin tuli kaikkea härpäkettäkin mutta yhä ylittyi hyvin. Lähestymisestä ei puhuta. Kaarteessa lapa edellä, onneksi imi linjalle.

Sitten hypättiin ravissa marimekko. Hidasti lähes nolliin mutta ylitti. Parin kerran jälkeen jo laukassa ja varmasti. Tynnyrille meni luottavaisemmin mutta ravissa sekin ensin. Sitten loikattiin vielä tynnyri ja marimekko toisesta suunnasta. Nyt open maininnat Limozan kieltoherkkyydestä meni alitajuntaan ja tyssättiin marimekolle. Ei ylittynyt laukasta. Eikä toisellakaan kerralla. Kolmannellakin pysähtyi eteen mutta käskystä sain sen patistettua paikaltaan yli. Ei ollut siis pahan korkea. Pari seuraavaa sakkokierrosta vielä vähän emmittiin mutta parani. Heppa innostui sen verran että ravi oli lennokasta ja käynnissä yritti nykiä ohjat pois ja rikkoa raville.

Välikäynnit oli perusteelliset. Tuli kylmä. Sitten herätin seuraavalle kierrokselle huonosti ja rämmittiin marimekko ja tynnyrit. Linjalle vauhti uuvahti niin pahasti että Limoza laittoi jarrut kiinni ennen b-osaa. Ihan siististi siellä pysyi silti kyydissä. Aijai sanoi ope. Kaipasin parempaa kommentointia. Uusi ohje oli että eteen. Se auttoi ja hypättiin sarja ihan siististi. Kaverin jälkeen sama uudestaan ja nyt tultiin paremmalla tohinalla ja olihan se helpompaa. Väärä laukka sarjan jälkeen vähän hämärsi onneani.

Lopuksi loikittiin vielä pelkkää sarjaa. Lähestymiset oli yhä kamalia. Onneksi Limoza pääosin eteni. Raippaaminen oli turhaa sillä siitä tuli isoja pukkeja ja vauhti hyytyi pomppuun. Jalankäyttö taisi kärsiä. Ylitettiin kuitenkin tarpeeksi siististi sillä jälkimmäinen pysty nousi. Tultiinkohan 3 vai 4 kertaa vielä sen jälkeen kun Kropek oli lopettanut. Ei se paha ollut mutta hypyn jälkeen mukana pysyminen meni isoissa loikissa hankalaksi. Vikalla kierroksella jälkimittauksen mukaan n. 108 cm. Siinä sai tosissaan tasapainoilla että pysyi kyydissä esteen jälkeen.

Loppuravit jolkotettiin pitkällä ohjalla. Mutta liikkuipa reippaasti omasta halusta! Kai ne kiellot vähän harmittivat sillä oma kommentti oli ettei se nyt ihan kamalaa ollut. Mutta ei tästä yksin olisi mitään tullut. Kaikki apu oli oikein tervetullutta!

Ongelmia:
raipasta pukitteli ihan ilmavasti
3 kieltoa
välillä hyytyi
isommilla esteillä kuskilla oli hankaluuksia pysyä hyppyjen jälkeen mukana
pari oikein pientä jumia, joista selvittiin hetkessä
vääriä laukkoja linjojen jälkeen

Parannusta:
108 cm pystystä helposti yli
kielloissa pysyi helposti kyydissä
vaihtoi väärät laukat askeleessa pyynnöstä pois
en vetänyt kertaakaan vahingossa suusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora