maanantai 23. tammikuuta 2017

Kelvollista matkustelua

Maanantain tuntilista ei paljoa huonommalta olisi voinut tuntua. Kouluun Kropek ja esteille Limoza. Jälkimmäinen saattoi olla kyllä arvattavissa. Motivaatio oli aika nollissa ja saman tien toivoin vain että tunnit olisivat ohi ja pääsisin takaisin kämpille. Haaveilin myös kauko-ohjattavasta omakuskista, jonka voisi laittaa kyytiin ja katsella kentän laidalta.

Näin ei käynyt vaan varustin Kropekin ja kapusin kyytiin. Ratsukoita tunnilla oli 5 ja keli hieman nollan alla.

Mitään kovin ihmeitä ei tänään tehty. Ravissa loivaa kiemuraa. Muutamat siirtymät. Ei onneksi harjoitusravia. Laukkaa yksi pitkä sivu (ja muutamat bonusympyrät) molemmissa kierroksissa. Kropek oli tolkku, ei säpsynyt eikä loikkinut. Ensimmäinen laukka ei noussut. Käynnissä oli yllättävän tasainen ja kulki Kropekiksi hyvin suoraan. Ravissa eteni. Voltit oli vain vähän ulos puskemista. Pysähdyksissä seisoi joka kerta siististi ja myötäsi tuntumalle.

Aika vajaatehoilla taas matkustin. Olin vain tyytyväinen ettei tullut pahemmin kommentteja. Siihen nähden meni jopa yllättävän hyvin. Ehkä c-tasoisesti. Tunnin paras osuus oli vasen laukka kuten yleensäkin.

Ei se niin kamalaa ollut kuin pelkäsin mutta olin silti onnellinen kun tunti oli ohi.

Ongelmia:
ravisteli välillä päätä
ensimmäinen laukka ei noussut
oikean kierroksen vika laukka käynnistä oli väärä
volteilla puski lapa edellä ulos

Parannusta:
käynnissä yllättävän tasainen ja suora
siistit pysähdykset
vasen laukka nousi helposti
ei suurempia erimielisyyksiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora