lauantai 24. syyskuuta 2016

Suosikkitammalla rytmiä, tasaisuutta ja käännöksiä

Muistiksen lauantai alkoi estetunnilla. Koska olin taas yli-innokas niin tuppauduin toisellekin estetunnille. Tilaa oli hyvin, sillä kaikki eivät halunneet hypätä. Ekassa ryhmässä meitä oli 5 ja sain toiveratsuni Rosan. Keli oli pilvinen +10°C pintaan. Pitkin päivää joko vähän tihutti tai parhaimmillaan vähän pilkotti aurinko.

©Eevis E.

Sileän alkuverkassa Rosa oli oiken kiva. Tasainen ja eteni pyynnöistä. Esteraippa oli varmuudeksi mukana muttei sillä tarvinnut mitään tehdä. Laukassa tultiin neljää puomia molemmista suunnista. Piti pitää tamma aika lyhyenä.

©Eevis E.
©Eevis E.

Oma versio päivän esteistä. Pystyjä taidettiin hypätä molempiin suuntiin.


Verkkahypyt tultiin oikeassa kierroksessa ristikolle. Eka hyppy oikein hyvin, toisella kerralla ampaisi esteelle ja vähän kiihdytteli sen jälkeen. Vasemmassa kierroksessa lisättiin perään n. 6 laukan päässä kaarevalla linjalla ollut pysty. Kuulosti vaikealta mutta meni sujuvasti. Eka kierros oikein hyvä. Toiselle taidettiin jo lisätä ristikko perään uudestaan. Siinä tuli jo liian hitaasti ja töpötti 7 askelta ekaan väliin. Jälkimmäinenkin tuli turhan rauhassa. Sitten taidettiin hypätä muuten samaa mutta kolmantena esteenä oli ristikon viereinen lävistäjäpysty. Tai sitten tämä kombi oli vasta seuraavalla tunnilla.

©Eevis E.

Esteet nousi suht reippaasti ihan asiallisiin korkeuksiin. Pääosin taisivat olla jotain 80 cm tienoilla. Rosa malttoi hyvin mielensä. Kertaalleen tuli vähän kiellon rajamailla oleva tilanne kun lähestymisessä ristikolle tamma veti linjalta sivuun.

©Eevis E.
©Eevis E.
Lopuksi tultiin vielä lävistäjäpystyä alapäädystä ja perään okseri. Korkeus taisi olla enimmillään n. 90 cm. Helposti yli. Toki ekan jälkeen oltiin joka kerta väärässä laukassa. Ja siihen esteeseen jollain kierroksella kopsuttiin. Kertaalleen Rosa meinasi lähteä kiihdyttämään kohti ekaa mutta sain sen haltuun ennen estettä! Mutta ei empimistä, tasainen tahti ja ihan hyvät paikat. Hyvä me!

©Eevis E.

Loppuverkassa Rosa oli taas oikein hyvä. Tasainen, rento ja etenevä. Kuuliainen ja kevyt.

Ongelmia:
parit spurtit
yksi sivulleväistö

Parannusta:
esteet ylittyi helposti
oli kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora