torstai 29. syyskuuta 2016

Nollapäivä Lidalla!

Torstaina sain jatkaa Lidalla. Tamma oli jo kolmatta tuntia putkeen hommissa mutta oli yllättävän hyvä. Oltaisiin menty pihalle myrskyn kouriin mutta kentällä paloi vain yksi valo, maneesiin siis. 5 ratsukkoa. Tänään apuna oli uudet kannukset, omien sanojeni mukaan pitkät ja terävät. Käytännössä tylpät 20 mm.

Lida ehti ottaa meistä kuskeista hepulit jo kun tultiin sokeripalojen (niiden muovisten) kanssa pimeydestä maneesiin. Ratsain oli onneksi tolkku.

Tehtävät aloitettiin tänään melko pian ohjatusti. Ravissa ympyrällä kolmen puomin yli. Ensin lyhennettiin ravia. Säilytä aktiivinen takaosa oli ohje mulle. Piti ajatella piffiä tai paffia. Hyvin se Lida sai sitten jalkansa väleihin sullottua. Pidennys oli meille helpompaa. Molemmat vasemmassa kierroksessa.

Laukassa tultiin koko tunti keskilinjalla ollutta jumppaa. Ensin siinä oli 6 maapuomia, siitä ne sitten pikkuhiljaa nousi kavaleteiksi. Ohje oli tulla ns. kahdeksikolla eli laukan oli tarkoitus vaihtua. Molempiin suuntiin löytyi vaihdot mutta lopputuntia kohden ne olivat kovin tiukassa. Hetki meni että tajusin millaista laukkaa tehtävälle haettiin. Sitten parani suuresti. Tehtävään lisättiin vielä linjan jälkeen laukan suuntaan kaarre ja pitkän sivun sisältä pysty. Kaarre oli tiukka (halkaisija tuskin paljon 5 m enempää) mutta Lida kääntyi aivan superhyvin!

Loikittiin jumppa ja pystyt joka kerta puhtaasti. Lopulta jumpan vika ja sitten myös eka nousivat lähes tuplakorkeiksi. Vähän kompurointia ja kopsetta mutta edelleenkään ei mikään pudonnut. Pysty hypättiin joka kerta kauniisti. Siihen vielä myötäsinkin oikein erityishyvin. Opekin kehui menoa. Toki mollasi että porukan löysin rotta hyppää näin hienosti vai mitäköhän tuhmaa Lidasta sanoi.

Tamma lähti aina kierroksille hyvällä energialla, tiukat kaarteet veti lopulta lähes tiukemmin kuin kuski toivoi. Mutta ehkä siinä sai takaset hyvin alle? Aikamoinen saavutus ettei pudotettu mitään!

Lidalla oli tänään kuparirolleri suussa. Vähän ihmettelin moista mutta kuulemma on niin raskas edestä koulutunneilla. Eikä tätä käytetä osaamattomilla. Vipuvarsivaikutuksesta en ollut samaa mieltä, taisi olla sitäpaitsi oliivirenkailla tuo.

Tunnin lopuksi tein taluttaessa tottelevaisuusharjoituksia. Huomattavasti paremmat pisteet kuin aiemmin. Osasi säätää käynnin vauhtia mukaani eikä kiilannut kuin pari kertaa edelle. Peruutti kun kävelin kohti. Ja löytyi lopulta reipas ja letkeä käyntivauhtikin. Ravia ei irronnut kun piruuttani kokeilin.

Ongelmia:
kaikki laukat ei vaihtuneet

Parannusta:
ei pudotuksia!
säätyi hyvin ravissa
laukka oli aika tasaista
laukkaankin sai eroja
osasin kääntyä myötälaukan suuntaan
kääntyi superhyvin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora