maanantai 26. syyskuuta 2016

Epätasainen tahti esteillä

Esteille sain Listran. Tamma oli kuulemma tehnyt hommia jo aiempina päivinä. Ei siis suoraan saikulta. Ratsukoita tunnilla oli poikkeuksellisesti 5.

Ennen kuin tehtiin mitään muuta niin jumpattiin venyttämällä sormia vastakkaisiin varpaisiin. Ohje oli toistaa niin kauan että tuntuu helpolta. Tein ehkä viidesti ja paranihan se. Käyntiä ja ravia mentiin ensin pitkin ohjin, tamma ei ollut erityisen reipas. Kun otettiin ohjat ja taivuteltiin niin hepo oli yhä aika jähmeä. Pohkeesta ei oikein reagoinut. Käsky oli olla hiertämättä jalalla jatkuvasti. Raippaa ei tietenkään ollut. Laukkaverkkaan hepo onneksi virkistyi ja tarjosi omasta takaa aika sopivaa vauhtia. Istuin aika paljon kevyessä istunnassa, tuntui helpommalta. Laukassa yritettiin vaihtoja mutta joka kerta meillä tuli ensin väärää ja sitten jäi ristiin. Jossain vaiheesa lopulta vaihtoi. En osannut.

Verkkahypyt tultiin taas parkkiksen sivun leveälle esteelle. Pikkupystynä. Tamma laukkasi ihan hyvin eteen ja minä ylimyötäsin ihan reilusti. 2 hyppyä molempiin suuntiin, sitten taidettiin tulla jo rata.

Ei yllättänyt yhtään että sain kunnian aloittaa. Verkkapysty, lävistäjältä suhteutettu ja toisesta päädystä pysty: z-kuvio. Listra kiihtyi väleissä vähän tarpeettoman paljon. Ykkösen jälkeen ennen kaarretta oli kuulemma hyvä laukka mutta enhän minä hetkeä myöhemmin enää muistanut että millainen. Suhteutetun väliin sain sullottua vielä yhden askeleen lisää. Oltaisiinkohan tultu siis viidellä.

Toiselle kierrokselle esteet vähän nousi. Korkeus n. 70 - 80 cm. Kyselin alkuun koska laukkamme on hyvä. Nyt maltoin mieleni enkä enää niin ylimyödännyt. Ekan jälkeen laukka säilyikin hyvänä. Jossain välissä takaa kuului kilinää ja oma keskittyminen vähän herpaantui. Suhteutettu ampaistiin neljällä. Ei nyt ihan holtitonta. Vikakin aika vauhdilla. Kilinän syyksi selvisi löysällä ollut takakenkä.

Ei saatu sakkokierrosta sarjalle vaikka sen olisin voinut vielä korjata. Eka pysty tultiin valolta päin vielä kerran, ei ollut kovin iso. Vähän töpötettiin lähelle mutta puhtaasti yli. Ei hypätty kengän takia enää enempää. Eli kerrankin melko vähähyppyinen estetunti, olikohan 13 hyppyä?

Loppukäynnit käytiin laavulla. Oli melko pimeää mutta polulla näki vielä riittävästi.

Ongelmia:
sinkoili esteiden jälkeen
vähän kyttäsi takakulmaa mutta aika maltilla
kenkä meinasi irrota

Parannusta:
helposti kaikesta yli
myötäsin ainakin kunnolla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora