sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Toiveuittoreissu maastoesteleirin loppuun

Viime vuonna toivottiin Ruovedelle vielä hevosten uittoa. Nyt sunnuntaina keli sen salli, joten ratsastuksen jälkeen ei käytykään seisoskelemassa järvessä vaan odotettiin että toinenkin porukka saa hypättyä. Sillä aikaa uimapuku alle ja itse vetäisin kumpparit jalkaan. Kun jälkimmäinen porukka lopetti niin uikkarit päällä ponille suitset päähän ja loikkasin pihalla penkiltä kyytiin. Jatkettiin siis samoilla ratsuilla eli minä Vertillä. Ratsautuminen onnistui helposti kun sain astuttua kyytiin.

Ope neuvoi meille oikotien rantaan mutta meinasin silti eksyä. Vertti vauhdikkaimpana sai mennä edeltä. Kivan pyöreä poniselkä eikä tehnyt yllättäviä sivuliikkeitä.

Rannassa saatiin opastus. Tavallisesta kohdasta veteen ja vedessä lenkuraa vasemmalle. Siinä tulee kuulemma syvempi. Vertti empi lähdössä ja ryysti rannassa. Veteen mentiin lopulta sangen hidastetusti mutta mentiin kuitenkin.

Erityisen innokas uimari Vertti ei ollut vaan heti syvään päästyään kääntyi suoraan kohti rantaa vaikka yritin estellä. Uintihommia tuli ehkä pari askelta/vetoa kerrallaan. Tai ainakin ponin selkä kastui ja kuski napaan asti. Pyörittiin tässä porukalla kierrostolkulla. Aika pientä rinkiä ainakin me. Jotain vartista puoleen tuntiin oltiin ehkä vedessä. Ei ollut ajanottolaitteita mukana.

Lopuksi johdimme porukan takaisin tallille. Hyvin meni. Pelkkää käyntiä siis tämä reissu.

Ongelmia:
ei erityisen innokas uimari

Parannusta:
poni kastui ainakin säkään asti
oli tolkusti
tarkeni

Heidin GoPro-videoista tehty Vertti-kooste:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora