perjantai 12. heinäkuuta 2013

Viilaamassa takaosakäännöksiä Valmalla


Perjantaina omalle tunnilleni sain hartaasti toivomani Valman. Tarhasta tuli huhuilemalla. Kunhan sain taas ponin hätisteltyä pois edestä. Karsinassa oli kiltisti. Satulan valinnassa oli ongelmia kun missään ei lukenut vihjeitä. Onneksi lopulta selvisi mikä penkki laitetaan.

Selkään nousussa malttoi seistä paremmin aloillaan kuin mitä muistelen aiemmin tehneen. En tiedä olenko oppinut pitämään pohkeeni paremmin kyljissä mutta hepo pyöristyi käynnissä heti kun otin ohjat tuntumalle. Ravissakaan ei kaahottanut yhtään. Siksi tulikin pikemminkin kommenttia ratsastaa ravia eteen. Mikä tuntui hullulta kun omasta mielestäni meno oli juuri sopivaa.

Alkuverkassa otettiin myös laukkapätkät, parhaimmillaan oli sellainen olo että sain ratsastettua jokaisen askeleen. Valitettavasti sitä ei kestänyt koko tuntia. Laukka oli nyt mielestäni rauhallista ja hallittua. Ope taas kaipasi lisää ytyä.

Tunnin tehtävänä mentiin takaosakäännöksiä. Oltiin siis hyvin paljon käynnissä. Nämä meni ihanasti viilauksen puolelle. Hienosäätöä, tykkään! Asetukset ois voineet olla paremmat, pullahduksesta tuli sanomista, samoin piti pidättää tarpeeksi. "Kuljeta käyntiä", takajalkojen pitää astua, kuvio ei saa olla liian suuri. Ja vielä kerran se asetus. Kyllähän ne siitä parani. Ja tunnista jäi kiva mieli.

Ongelmia:
käännöksissä oli paljon viilattavaa
muoto ei ollut tasanen läpi tunnin
ope kaipasi vähän energisempää menoa

Parannusta:
oli olo että hallitsen menoa
ei säikkynyt omiaan


Tiinalle kiitos videoinnista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora