torstai 4. heinäkuuta 2013

Ei maastoesteitä mutta valkoisen puomin kirous on selätetty


Torstain puolentoista tunnin mittaisen toivetunnin piti mielestäni olla maastoesteitä. Huonosti kuitenkin kävi ja maasto oli varattu. Hypättiin sit kaikki esteitä. Toiveiksi laitoin Rotan/Ollan. Ajattelin että vika mahdollisuus saada joku muu ratsu. Mutta Robinetta sieltä kuitenkin tuli. Ryhmät pistettiin uusiksi ja tädit joutui eri ryhmiin. Kuvaamisen kannalta silti hirmu huono kun ratsastettiin kolmessa porukassa mutta samaan aikaan. Meille opeksi tuli Mia ja paikaksi Ypäjä-halli. Ratsukoita oli edelleen 6.

Alkuverkka mentiin edelleen ensin suht itsenäisesti ravissa. Nyt tein aamutunnin tyyliin voltteja lyhyemmin ja pitkillä sivuilla eteen. Maneesissa oli myös yksi valkoinen minikavaletti, jota saatiin tulla itsenäisesti. Nyt ratsastin sille kuin isolle erikoisesteelle ja päästiin yli. Kyllähän hepo hitusen epäröi mutta ei ollut tyssäämässä. Ravissa ja laukassa, kummastakin suunnasta. Hepo tuntui vähän löysältä. Kun innostui niin meinasi lähteä vähän turhankin lujaa. Ravissa kuulemma alkuun leijailtiin liikaa, hepo piti saada kunnolla pohkeen eteen. Ymmärsin kommentin hienosti.

Verkkakierroksella hypättiin ravilähestymisellä ristikko, edessä oli ponnistuspuomi. Tultiin se kahdesti, jälkimmäisellä kerralla hypättiin pysty laukassa perään. Taas esteissä oli pelottavia valkosia puomeja, joten ratsastin tomerasti. Ravihyppyihin en ihan päässyt mukaan (hepo hyppäsi kunnon ilmavaralla) ja ope kaipasi pehmeämpää kättä. Piti myös pitää kädet lähempänä toisiaan hypyissä. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen ettei tullut kieltoja.

Sitten hypättiin radasta 4 ekaa estettä. Eli pysty, kaarre vasemmalle ja toinen pysty, kaarre oikealle, okseri, loiva kaarre oikealle ja 5 laukan päässä pysty. Hepo oli alkuun löysähkö. Skarpattiin kuitenkin ja välissä meinasi sitten jo kiihtyä. Mutta osasin ratsastaa. Okserille tultiin turhan lentämällä sisään ja pidätteet jäi aika viime tippaan että mahtui 5 laukkaa väliin.

Omaa vuoroa odotellessa sai työskennellä toisessa päässä maneesia. Olin sen verran puhki jo että lähinnä käveltiin pitkin ohjin. Pari kuskia ennen otettiin sit vähän kevyttä ravia (ei saanut olla kiireinen ja hätänen) ja vähän laukkaa. Laukassa oli pikemminkin liian löysä.

Seuraavalla kierroksella lisättiin ekan 4 esteen perään sarja (1 laukka väliin, ekassa oli lankku), kaarre vasemmalle, okseri, pitkä loiva kaari vasemmalle toiselle okserille ja kasina oli ykkönen toiseen suuntaan. Edelleen tempo heijasi hitaahkosta (tuli hyvin takaisin) pieneen kiiruhtamiseen. Huonoimmin onnistui taas 5 laukan väli okserilta pystylle. Sitä sitten sakkokierroksella tultiin vielä pari-kolme kertaa. Liian lentämällä ja kaukaa okserille, iso hyppy siihen ja sit joutui himmailemaan seuraavalle. Askelia tuli joka kerta vaaditut 5 mutta vippailtiin välillä väärään laukkaan. En ollut itekään ihan tyytyväinen mutta totesin että vähemmän kamala. Ope meinasi hyppyyttää vielä yhden sakkokierroksen kun oltiin jo käynnissä mutta todettiin että hypätään myöhemmin.

Sai siis tulla vielä vähän vapaavalintaisen ongelmakohdan radasta. Meidän hyppyvuoro oli alunperinkin vikana, joten tultiin sit muiden jälkeen. Toivoin 5 laukan linjaa ja sarjaa, ope lisäsi alkuun vielä kakkosesteen. Eli esteet 2 - 5B. Kakkoselle en nyt malttanut odottaa hyppyä vaan ekaa kertaa olin menossa ennen heppaa. Eihän siitä nätti tullut mutta yli mentiin. Okserille päästiin vihdoinkin hyvin sisään ja väli oli tasainen 5 askelta. Sarjakin meni suht ok. Vaikka ainahan sitä viilattavaa ois. Eka hyppy oli kamalin. Mutta tämä riitti hyppelöistä.

Loppuverkka oli kivasti vielä ratsastusta. Ravissa pyörittelyä. Meinasi kiihtyä mutta sain tosi kivasti pidettyä hallinnassa. Nyt tunnin jälkeen vasta hokasin että pientä huijausta ilmassa kun hepalla on pessoat eli pidäte vaikuttaa myös niskaan. Pyöristyi hetkittäin mutta jäi edestä vähän tyhjäksi. Kiva oli että ope mainitsi tästä ja käski ratsastaa pohkeella tuntumalle. Ja pyöriteltiin siis ihan kunnon tovi. Lopulta siirryttiin yksitellen syynissä käyntiin. Meni ihan ok. Tähän oli hyvä lopettaa.

Opelta saatiin vielä palaute. Riemuitsin että päästiin salakavalasti lähes kaikkialle kylvetyistä valkoisista puomeista yli. Ope taas sanoi että kiva nähdä että Robinetta hyppää rentona eikä kanana kuten yleensä.

Ongelmia:
5 laukan linja
väärät laukat linjalla

Parannusta:
ei kieltoja eikä tainnut tulla pudotuksiakaan


Tämän tunnin hyppelöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora