torstai 18. heinäkuuta 2013

Ulko-ohjan tuella ulkokentällä


Iltapäivän tunnille sain taas Lassin. Näemmä oltiin open mielestä toisillemme sopiva pari. Haettiin hepat tarhasta ja nätisti taluttui ilman naruakin (ei ollut kuin yksi). Oli likaisempi kuin aamulla. Käyttäytyi karsinassa taas kivasti.

Tunti oltiin vesisateen uhasta huolimatta kentällä. Vihdoinkin! Muutama sadepisara alkutunnista tuli mutta ei satanut enempää. Lämpömittari näytti +18 mutta tuntui kylmemmältä. T-paidalla tarkeni kuitenkin hyvin. Mentiin alkuun isoja ympyröitä. Myöhemmin myös pikkuympyröitä. Pienemmillä piti ratsastaa tötsä kuvion keskellä. Käynnissä ja ravissa. Ja pienellä kuviolla pienennettiin vielä ennestään kuuden metrin voltille. Meinasi mennä pää pyörälle. Vähän piti ratsastaa käyntiä eteen ja ulkotakajalan liikettä pidemmäksi.

Vaan nytpä myös laukattiin. Vasenta laukkaa. Ympyröillä meni ihan kelvosti mutta pitkillä sivuilla venähti pitkäksi ja nelitahtiseksi. Ja kun yritin koota ja kohottaa niin pudotti raville. Välillä myös vaihtoi laukkaa vääräksi omia aikojaan. Laukassa tuli ihan kuuma. Vauhtia oli aika paljon eikä säädeltävyyttä juuri löytynyt. Loppukommenteissa ope sanoi että Lassin huono laukka johtuu sen voimattomasta takaosasta. Kun sain jalat pidettyä paremmin ympärillä niin laukka säilyi. Siirtymä raviin oli laaduton ja laukan jälkeinen ravi taisi olla tunnin ainoa etupainoinen hetki.

Laukan jälkeen vähän huilattiin ja vaihdettiin suunta oikeaan kierrokseen. Hetki käyntiä ja poni yritti taas pyöristyä. Harjotusravissa samat pikkuympyrät ja vielä niiden pienennykset. Rentouta oikea hartia, jalat kiinni, istu matalalle ponin ympärille, vahdi ratsun ulkojalat ja ratsasta niille pitkää askelta. Aika pitkään pyörittiin pikkuympyrää ja meinasi ruveta taas pyörimään päässä. Kun päästiin takas isolle ympyrälle niin otin muutaman kerran puoli kierrosta keventäen. Siinä hepo pyöristyi. Sisäohjasta opettelin myötäämään ja se auttoikin hetkittäin. Harjotusraviin en ollut ihan tyytyväinen mutta ope oli. En osannut ihan toimia että kuinka pitkään sisältä pitää myödätä ja koska taas jatkaa asettamista.

Ennen loppukäyntejä työstin käynnissä vielä asetuksen oikealle eli ulos läpi. Siihen meni noin kaksi kierrosta kentän ympäri. Ekan kierroksen jälkeen rupesi olemaan aika hyvä vasemmalle. Lopulta myötäsi oikeallekin ja sain tuntuman vasempaan ohjaan.

Ihan mukava tunti. Sain taas sitä kaipaamaani positiivista palautetta korjauskehotusten väliin. Kiva oli myös että oli vähän rankempaa eikä yhtä kevyttä kuin aamulla. Lassin pisteet valitettavasti vähän ropisi alas tuon laukan myötä. Ihan ok hepo mutta ei sydämeni valittu. Ravissa oli edelleen suht tasainen mutta ei aina ihan niin otteessa kuin olisin halunnut. Mutta epäilyttävän paljon säpäköiden pv-tammojen ratsastajana tykkään tuosta rauhallisesta suokkiruunasta. Mutta liikkuuhan se pohkeista eteen, ei ole liian etupainoinen eikä jyrää.

Ongelmia:
lopputunnista ravissa meinasi taas pudota jalustin jatkuvasti
edelleen luimi vastaantulevalle liikenteelle

Parannusta:
ope kehui että ravityö meni oikein kivasti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora