torstai 4. heinäkuuta 2013

Vihdoin vähän isompia esteitä


Torstain eka tunti oli lukkarin mukaan esteitä. Keskiviikkona laitoin heppatoiveen jo ennen kavalettituntia ja ekan kerran toivoin Robinettaa nimeltä. Kavalettitunnin jälkeen oli aika ankea olo enkä ollut enää yhtään varma tahdonko mennä sillä. Lisäsin heppatoivelistaan Robin perään että "tai joku kiva tamma".

Robinettahan siinä listassa taas luki. Tallissa hepo oli semikilttinä. Vatsapanssarin meinasin unohtaa mutta onneksi oli vielä 5 minuuttia aikaa, joten ihan ajoissa olin valmis. Tämä on näemmä itelle se kriittinen vaihe. Kun olen rauhallinen eikä ole kiirettä niin kaikki menee paremmin. Hypättiin pihalla kyytiin ja mentiin kentälle. Keli oli aurinkoinen ja kuuma tuli.

Alkuun Robi hitusen katseli sivupuskia mutta ite olin tosi rentona ja kierroksen jälkeen hepo meni ihan nätisti uralle asti. Alkuverkkana ensin itsenäisesti isoja kuvioita. Robinetta oli vähän löysänä ja sain hoputella eteenpäin. Sitten mentiin ohjattuna, oikea kierros ensin. Puoli kenttää, ensin ravissa. Pitkät sivut keventäen eteen, päätyihin 8 metrin voltit harjotusravissa ja ratsua kooten. Sitten sama laukassa. Meni ihan ok. Aika paljon sai edelleen hoputtaa pitkille sivuille.

Eka verkkatehtävä oli tulla ristikko, kavaletti ja maapuomi. Sitten linjalle seis. Laukat piti vaihtua matkalla. Estekorkeus oli taas matalahko eikä mennyt ihan huipusti. Laukat vaihtui mutta heiluin ite omiani. Pysähtyi suht napakasti kun vihdoin tajusi stopata. Sitten tultiin sama toisesta suunnasta, puomi, kavaletti, ristikko ja perään lisättiin vielä mehiläisokseri. Jännitin vähän peloketta esteen alla mutta se lohdutti kun näin hepan eilen hyppäävän sitä mukisematta. Hyvin siitä päästiinkin.

Olin jo kiihdyttelemässä seuraavalle kierrokselle kun ope stoppasi meidät ja laittoi vikoiksi. Luvassa oli 21 metrin linja pystyltä okserille, sarja, jossa väliin tuli 1 laukka, siitä 6 laukan päässä piti hypätä ykkönen uudestaan ja lopuksi vielä mehiläisokseri. Meidän kierroksella sarjan B-osa oli kuulemma jo 90 cm. Eka linja tultiin vähän turhalla usvatuksella ja jäi ahtaaksi mutta viisi mahtui. Sarja meni kivasti. 6 laukan väli mentiin sujuvasti viidellä ja lähempänä 70 senttiä ollut mehiläisokseri ei aiheuttanut ongelmia.

Jälkimmäisellä kierroksella tultiin ongelmakohdat. Nyt okserikin nousi ysikymppiin. Me siis sitä ekaa linjaa ja siihen perään vielä sarjaa. Edelleen hepo tuntui laukkaa nostaessa löysähköltä ja sitä sai herätellä liikkeelle. Nyt erehdyin matkustamaan ja jäätiin esteiden välillä vähän pitkäksi ja löysäksi. Okserille tuli laakahyppy ja puomi putosi. Sarja meni paljon paremmin. Siinä hepo oli sopivan säpäkkä ja ope kehui miten se tuli sopivasti kohti tuntumaa. Linjaa sitten tultiin vielä uudestaan. Seuraavalla kerralla usvatin taas liikaa ja pudotti vissiin okserin nyt takasilla. Kolmas kerta tuotti toivotun lopputuloksen ja esteet pysyi ylhäällä.

Loppuverkat ei kovin pitkät olleet. Vähän pyörittelyä. Sain pidettyä kivasti hepan kasassa ja kiihdyttelemättä loppuraveissakin. Olin tyytyväinen. Ope vielä loppuun kommentoi että suurin osa näistä hepoista, myös Robinetta ei oo aikoihin hypänneet näin isoja.

Ongelmia:
5 laukan linja
muutaman kerran säpsyi omiaan

Parannusta:
ei kieltoja
90 cm helposti yli

Robinetta:
s. 2002 FWB, Ypäjän omia kasvatteja
ruunikonkimo eli sentäs vähän ruunikkoa :)
2 varsaa, 2006 ja 2009


Alkutunnin tehtäviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora