Lauantaina Antti Jauhiainen tuli taas Ponipihalle valmentamaan. Olin viimeksi liian hidas enkä mahtunut mukaan. Nyt pääsin vähän kuin ennakkovaraajana joukkoon. Ratsuksi Herkko ja lämpimähkö päivä jäätyi taas iltaa kohti. Tallilla oli mennessä -15°C ja lähtiessä -17°C.
Nyt löysin hevosen ja varusteet etsimättä. Tosin suojista piti kysyä että onko hevosilla omia. Päädyin laittamaan kaapissa olleet fullit kun muitakaan sopivia ei näkynyt. Hoidin hepan kiinni ja vähän yritti jotakin uhkailla. Taisin komentaa tarpeeksi napakasti sillä sen jälkeen oli kiltisti. Herkko oli sangen laihassa kunnossa ja kaviot näyttivät siltä että kaipaisivat vähän laittoa.
Olin ajoissa valmiina ja menin kentälle taluttamaan. Maneesissa sain apua selkäännousuun ja vyön kiristykseen. Oli hankalaa rispaantuneilla vastinhihnoilla. Samaan syssyyn unohdin sitten laittaa sykemittarista treenin päälle. Jalkkarit lyhensin minimittaan mutta eipähän heiluneet pohkeet hypyissä.
Tuntuu että tänään vastailin vielä höpömmin open kysymyksiin kun kyseli taustatietoja. Kolmas kerta. Herkolla, ei ratsailla. Esteitä viimeksi aamulla. Wannabe-kenttäratsastaja ja enimmillään 90-kenttäluokkaan asti. Jotakin taisin hevosenostohaaveistakin höpistä. Hetken päästä pohdin että olisiko pitänyt mainita että olen innokas tuntiratsastaja. Noista saattoi saada väärän käsityksen.
Alkuverkka mentiin itsenäisesti. Arvailin vähän mitä kannattaisi tehdä ja enemmän humputtelin askellajit läpi kuin hain Herkkoa avuille. Vähän ympyröitä. Liikkui hyvin eikä hidastellut. Eikä tuijotellut mitään! Ope ei tainnut pahemmin katsoa vaan jutteli hallin keskellä. Ei haitannut, väistivät myös pyydettäessä pois alta.
Hommat aloitettiin ravilähestymisellä lävistäjän ristikolle. Laukka piti saada vaihtumaan oikealle. Tämä meni yllättävän siististi ja laukka vaihtui. Toisella kierroksella ristikko oli jo reilusti isompi ja olikohan kolmannella kerralla tullut perään jo okserin takapuomikin. Myötälaukka tuli melko itsestään ja hyvä jättölinja. Välissä seissyt ope saattoi auttaa ettei Herkko yrittänytkään kaatua sisälle.
Sitten tultiin erilaisia komboja kahdella lävistäjäokserilla ja viiden laukan suoralla linjalla. Toiselta okserilta ei löytynyt vasenta laukkaa oikein millään. Viimeksi oli ongelma oikean laukan kanssa. Viiden suoran linjan väli metreinä ei selvinnyt enkä muistanut mitata sitä tunnin jälkeen. (Seuraavana päivänä sain vastauksen n. 20 metristä.) Tultiin suoraa sekä oikeassa laukassa pystyltä okserille että vasemmassa okserilta pystylle. Yleensä lävistäjäeste tultiin alle ja välissä oli vain lyhyen sivun verran aikaa saada asiat kuntoon. Nyt Herkko ei yrittänytkään liirailla linjalta ohi mutta välillä tuli huonoja paikkoja. Välillä väli meinasi jäädä lyhyeksi ja sai pidättää ihan tosissaan. Ope kommentoi ettei haittaa jos pidättäminen näyttää rumalta, mutta pidätteen pitää mennä läpi.
Välillä tuli hyviä pätkiä mutta sählättiin myös aika paljon. Nyt ylävartaloretku tuli vain kerran suht alkutunnista. Sen jälkeen taisin saada ylävartaloni pidettyä pystympänä. Jos Herkko hyppäsi kovin etumatalana päätä polviin venyttäen niin ohjat saattoivat pudota käsistäni. Näin kävi jokusen kerran.
Lopuksi tultiin 6 esteen rata. Korkeutta oli meille ihan passelisti. Ovelta lävistäjällä okseri, sitten toinen okseri, linja, eka okseri toiseen suuntaan ja pystyn takaa viimeiselle okserille jota ei oltu vielä tultu. Ensimmäinen kierros oli aikamoinen levähdys. Hyvin sain silti aina jatkettua vaikka tuli isoja hyppyjä, huonoja paikkoja tai tipautin ohjat. Linjakin hurautettiin neljällä kun tultiin niin isosti sisään ja totesin etten saa hidastamaan viiteen.
Toiselle kierrokselle skarppasin ja saatiin vihdoin myötälaukat. Vikan okserin takapuomi nousi lennossa minun silmääni joku 30 senttiä. Pelottavan iso. Paikka ei ihan osunut ja pohdin että mitä tässä käy. Herkko kuitenkin ponkaisi yli ja kuski ponkaisi samalla taivaalle. Ihme ja kumma hevonen oli alla kun laskeuduin lennoltani. Herkko pinkoi aikamoista vauhtia mutta niin vaan pysyin kyydissä. Tuurilla! Tultiin uudestaan ja nyt oli hieman hallitumpi ylitys, en silti ollut kovin kauniisti mukana. Taas Herkko spurttasi esteen jälkeen, nyt sitten otin pidätteen, joka meni läpi ja puolen kierroksen päässä sain hepan pysäytettyä. Siitä sitten kehut ja loppuverkkaan.
Kysyin lopuksi opelta viimeisen esteen korkeutta. Arveli 95 sentin pintaan. Kävin lopuksi mittaamassa sen ja oli n. 105. En ole varma nostettiinko sitä vielä kaverille.
Herkolle ei tullut rahtuakaan kuuma, joten lopputoimet olivat todella sukkelat. Lopetettiinkin näemmä 13 minuuttia etuajassa. Osasyynä varmaan se että tunnilla oli vain 2 ratsukkoa vaikka piti olla 3. Hyvin ehdittiin silti tehdä kaikki tarpeellinen. Vartin yli olin jo kotona.
pientä hapannaamailua hoitaessa
satulan vastinremmit olivat rispaantuneet
vasemman laukan vaihtuminen hypyissä
hankala olla hypyissä siististi mukana
ei aina tullut pidätteistä takaisin
kuski lenteli hypyissä välillä miten sattuu
Parannusta:
ei tuijotellut mitään
oikea laukka vaihtui hypyissä hyvin
jalkani eivät heiluneet hypyissä
Herkko hyppäsi aina vaikka paikka oli mikä
hyviäkin pätkiä
pysyin kyydissä vaikka kävinkin korkealla
oli tarpeeksi jännää, vähän liiankin
Esther kuvasi pari pätkää alkutunnistamme:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora